1. Abstrakti:
Kolmen polun to-valmentaja
TTS, Janika Kyttä, janika.kytta.tts.fi / 044- 714 3759
Pääsääntöisesti kaikki TTS:n ammatillista perustutkintoa opiskelevat nuoret ovat
laajennetun työssäoppimiseen piirissä, sillä heillä kaikilla on opintoihin rakennettu sisään
yli 20 ov. työssäoppimista. Toteutuva määrä, tutkinnosta riippuen on 25-40 ov. Kolmen
polun työssäoppimisessa on kuitenkin räätälöity tästä poikkeavia oppimispolkuja
opiskelijoille, joilla työssäoppimisen määrää on lisätty entisestään.
Eniten työssäoppimisen määrän lisäämisellä räätälöityjä opintopolkuja on tehty tähän asti
erilaisista syistä lisätukea tarvitseville opiskelijoille. Käytännön kautta on selvinnyt se, että
nämä opiskelijat tarvitsevat paljon enemmän tukea ja ohjausta kuin muut ryhmässään.
Näin on erityisesti silloin jos ja kun he ovat eri aikaan työssäoppimassa kuin muut
ryhmässä. Nämä opiskelijat tarvitsevat henkilökohtaista oppilaitoksen antamaa tukea
myös oppilaitoksen ulkopuolella. Opiskelijan oma ryhmäohjaaja, ammattiopettaja tai opo
ei aina ehdi tai pysty tätä lisätukea antamaan.
Tuen tarve on aiheuttanut haasteita lukujärjestyksen ja resurssien suhteen. Tämä on
noussut esiin erityisesti ns. LATU-opiskelijoiden (Laajennettu Tuettu) kanssa, mutta
tarvetta voi hyvin tulla myös muiden opiskelijoiden kanssa (LAVA – Laajennettu Vakio ja
LAKI – Laajennettu Kiihdytetty). Tämän esiin nousseen tarpeen vuoksi, ensi keväänä
TTS:ssä kokeillaan to-valmentajan toimintaa. Tämä on uusi tehtävä opiskelijoiden
ohjauksessa. To-valmentaja toimii suoraan tiiviissä yhteistyössä opiskelijoiden ja
työpaikkojen välillä. Hän pystyy näin myös valmentamaan työpaikkaohjaajia. To-
valmentaja ei vain käy työssäoppimispaikoilla, hän jakaa vastuuta kouluttajilta.
Vaikka tarkoituksena on, että to-valmentaja toimii erityisesti tuettavien opiskelijoiden
kanssa, on hänen mahdollista jakaa vastuuta ja tehtäviä myös muiden työssäoppimista
ohjaavien opettajien kanssa. Näin mahdollistetaan se, että opiskelijat kohdataan
työssäoppimisessa tarvittavan usein, työssäoppimispaikka saa tukea ja ennen kaikkea
opiskelijalla on suora kontakti, helposti saavutettavissa ja tavattavissa myös
työssäoppimisen aikana. To-valmentaja toimii tiiviissä yhteistyössä ryhmäohjaajien,
ammattiaineiden opettajien sekä opiskeluhuollon kanssa.
Työssäoppimisen valmentaja on opiskelijoille tuttu ja turvallinen ihminen, jota on helppo
lähestyä kaikkiin tukeen ja ohjaukseen sekä työssäoppimiseen liittyvissä kysymyksissä.
Hän toimii sparraajana, neuvojana, ohjaajana. Hän voi toimia myös linkkinä muihin
opettajiin ja opiskeluhuoltoon. Työelämän tukena ohjaaja on helpommin lähestyttävä kuin
opettajat ja ryhmäohjaajat todennäköisesti ovat.
To-valmentajan käytöstä opiskelijoiden ohjauksen tukena ei ole vielä käytännön
kokemuksia. Niitä saadaan kevään 2011 aikana.