Illalla, kun äiti peitti mua nukkumaan, En aavistanut, mitä aamu tuopi tullessaan. Yöllä oli metsään tullut julma tykkipatteri, Evakoiden tumma rivi tiellä hiljaa vaelsi. Selvään kuului sodan pauhu rajan pinnassa. Epävarmuus jäyti karjalaisten rinnassa. Varttitunti lähtöaikaa meille silloin annettiin, Naapurimme heinäkärriin kalliit nyytit kannettiin. Häipyi rakkaat mannut sekä kotikujan pää, Sinne kattoin päälle oma taivasläntti jää. Kyyneleiden määrää en vain enää ole muistanut, Karjalaisten elon tahtoa ei sota suistanut. Meitä vastaan marssi nuoret Suomen soturit, Heitä johti lapsenkasvoiset nuo vänrikit. Moni kulki silloin elämässään viime retkensä, Päätä kohden vakaana, kuin aavistaisi hetkensä. Tietyömiehet kysyivät, ett’ mikä matkan pää. A, kuhan päästään perille, se silloin selviää. Isäntä se jätti heille vielä porsaslaatikon. Lisäsi: “Vot, tässä leivän päälle särvintä viel’ on.”
Asemalla evakoita junaan lastattiin, Virkamiesten kysymyksiin tarkkaan vastattiin. Eräs äiti sanoi: “Tässä on mun koko omaisuus, Viisi pientä lasta sekä vielä kahvipannu uus.” Aamuyöllä pieni veli syntyi junassa, Se oli ryppyinen ja vielä silmät ummessa. Lotat toivat taivaanmannaa, kuumaa kauravelliä. Tahtoivat he meitä poloisia vielä helliä. Kolmen päivän päästä oltiin päätepaikassa, Karjalainen kansa seisoi huutokaupassa. Isännät kun evakoita sinne kyytiin mättivät, Viisi lasta sekä äidin sinne tielle jättivät. Mekin mentiin siitä kunnantaloon asumaan, Vuoden päästä päästiin omaan mökkiin muuttamaan. Kirje tuli isältä: “Mie pääsen pian siviiliin”, Tulikin ja kirkon viereen sankarhautaan siunattiin. Omaa peltotilkkuaan kun äiti äesti, Niin uuden elon alkamista kiurut säesti. Mie istuin pienen veljen kanssa siinä pellon laidalla, Kerroin hälle, kuinka kaunis oli kerran Karjala .

More Related Content

DOC
1.Tunti Kansalaisuus Ja Monikulttuurinen Suomi
DOC
TehtäVäMoniste 1
DOC
Tuntisuunnitelma Et Abortti
DOC
Tuntisuunnitelma
PPT
Yrityksen Perustaminen
PPT
TyöPistetyöSkentely Ohjeet Pp
PPT
TehtäVien Tarkastus
PPTX
Kokemuksia 1:1 -iPadien käyttöönottoprosessista Turun normaalikoulussa
1.Tunti Kansalaisuus Ja Monikulttuurinen Suomi
TehtäVäMoniste 1
Tuntisuunnitelma Et Abortti
Tuntisuunnitelma
Yrityksen Perustaminen
TyöPistetyöSkentely Ohjeet Pp
TehtäVien Tarkastus
Kokemuksia 1:1 -iPadien käyttöönottoprosessista Turun normaalikoulussa

Viewers also liked (15)

PPTX
Ylioppilaskokeen sähköistyminen - muutoksia mafyke-opetuksessa? - lukion mafy...
PPT
Kansalaisuus2
PPT
Motivointi Monikulttuurinen Suomi
PPTX
Tasa arvo työelämässä ppt
PPT
Lainanlyhennystavat
XLS
Yritysmuodot Tyhjä
PPT
Kansalaisuus
DOC
TehtäVäPaperi
PPT
All About Hostgator Cpanel
XLS
Yritysmuodot
PPT
Saksa Kylman Sodan Nayttamona
PPTX
Talvisota pp
PPTX
Kpl 21-22 yritykset
PPTX
Siirtolaisena amerikkaan
PPTX
Puolueet ryhmätyö kevät 2016
Ylioppilaskokeen sähköistyminen - muutoksia mafyke-opetuksessa? - lukion mafy...
Kansalaisuus2
Motivointi Monikulttuurinen Suomi
Tasa arvo työelämässä ppt
Lainanlyhennystavat
Yritysmuodot Tyhjä
Kansalaisuus
TehtäVäPaperi
All About Hostgator Cpanel
Yritysmuodot
Saksa Kylman Sodan Nayttamona
Talvisota pp
Kpl 21-22 yritykset
Siirtolaisena amerikkaan
Puolueet ryhmätyö kevät 2016
Ad

More from Jaakko Väisänen (20)

PPT
Johan Ludvig Runeberg
PPT
Miksi Ruotsi Menetti Suomen Venajalle
PPT
Iyj Lyhythistoria
PPT
Ii Maailmansodan Seurauksia Euroopassa
PPT
Hallituksen Muodostaminen
PPT
Ii Maailmansodan Ratkaisut Euroopassa
DOC
Lukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
DOC
Vietnam War
PPT
Vietnam War
DOC
Tuntisuunnitelma
DOC
Oma Tiivistelmä
DOC
Lauri TöRni
DOC
KäSitteitä
DOC
Fortunate Son Lyrics
DOC
PDF
Eurooppalainen Ihminen Koe VäIsäNen
DOC
Yritykset Toimialoittain Vuonna 2007
DOC
Elinkeinot Muuttuvat TehtäVäMoniste
DOC
Pimeä Työ Suomalaisten Synti
PPT
Toimeentulotuki
Johan Ludvig Runeberg
Miksi Ruotsi Menetti Suomen Venajalle
Iyj Lyhythistoria
Ii Maailmansodan Seurauksia Euroopassa
Hallituksen Muodostaminen
Ii Maailmansodan Ratkaisut Euroopassa
Lukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
Vietnam War
Vietnam War
Tuntisuunnitelma
Oma Tiivistelmä
Lauri TöRni
KäSitteitä
Fortunate Son Lyrics
Eurooppalainen Ihminen Koe VäIsäNen
Yritykset Toimialoittain Vuonna 2007
Elinkeinot Muuttuvat TehtäVäMoniste
Pimeä Työ Suomalaisten Synti
Toimeentulotuki
Ad

Evakot

  • 1.  
  • 2.  
  • 3. Illalla, kun äiti peitti mua nukkumaan, En aavistanut, mitä aamu tuopi tullessaan. Yöllä oli metsään tullut julma tykkipatteri, Evakoiden tumma rivi tiellä hiljaa vaelsi. Selvään kuului sodan pauhu rajan pinnassa. Epävarmuus jäyti karjalaisten rinnassa. Varttitunti lähtöaikaa meille silloin annettiin, Naapurimme heinäkärriin kalliit nyytit kannettiin. Häipyi rakkaat mannut sekä kotikujan pää, Sinne kattoin päälle oma taivasläntti jää. Kyyneleiden määrää en vain enää ole muistanut, Karjalaisten elon tahtoa ei sota suistanut. Meitä vastaan marssi nuoret Suomen soturit, Heitä johti lapsenkasvoiset nuo vänrikit. Moni kulki silloin elämässään viime retkensä, Päätä kohden vakaana, kuin aavistaisi hetkensä. Tietyömiehet kysyivät, ett’ mikä matkan pää. A, kuhan päästään perille, se silloin selviää. Isäntä se jätti heille vielä porsaslaatikon. Lisäsi: “Vot, tässä leivän päälle särvintä viel’ on.”
  • 4. Asemalla evakoita junaan lastattiin, Virkamiesten kysymyksiin tarkkaan vastattiin. Eräs äiti sanoi: “Tässä on mun koko omaisuus, Viisi pientä lasta sekä vielä kahvipannu uus.” Aamuyöllä pieni veli syntyi junassa, Se oli ryppyinen ja vielä silmät ummessa. Lotat toivat taivaanmannaa, kuumaa kauravelliä. Tahtoivat he meitä poloisia vielä helliä. Kolmen päivän päästä oltiin päätepaikassa, Karjalainen kansa seisoi huutokaupassa. Isännät kun evakoita sinne kyytiin mättivät, Viisi lasta sekä äidin sinne tielle jättivät. Mekin mentiin siitä kunnantaloon asumaan, Vuoden päästä päästiin omaan mökkiin muuttamaan. Kirje tuli isältä: “Mie pääsen pian siviiliin”, Tulikin ja kirkon viereen sankarhautaan siunattiin. Omaa peltotilkkuaan kun äiti äesti, Niin uuden elon alkamista kiurut säesti. Mie istuin pienen veljen kanssa siinä pellon laidalla, Kerroin hälle, kuinka kaunis oli kerran Karjala .