SlideShare a Scribd company logo
VERKOTUT  VERKOSTOITUNEEN OPPIMISKESKUKSEN TOIMINTAMALLI
Lähtökohtana pidämme: Yhä merkittävämpi osa koulutuksesta keskittyy lähivuosina  aikuiskoulutukseen  ja erityisesti  työelämää  tukeviin koulutusmalleihin, joita tullaan tukemaan tietoverkkojen käyttöön perustuvilla ratkaisuilla. Virtuaalisten  opetus-, opiskelu- ja ohjaustilojen   käyttö lisääntyy  ja erityisesti sosiaalinen  vuorovaikutus  verkostoissa tulee entistä merkittävämmäksi tekijäksi. Kun käytössämme oleva  tekniikka lisäksi uudistuu , tarvitaan laajenevalle käyttäjäjoukolle  monipuolisempia   oppimisympäristötoteutuksia  ja niihin liittyvää  paikallista kehitystyötä
Miten tähän mennessä on tehty? Suomessa on kehitetty virtuaaliopetusta ja siihen liittyviä tieto- ja viestintätekniikan tukipalveluja lähinnä projektivetoisesti ja voimakkaasti tuettuina. Erityisesti yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on ollut oma virtuaaliyliopisto ja – ammattikorkeakouluhankkeensa ja sekä isoja keskitettyyn malliin perustuvia oppimiskeskus- ja tukipalveluyksiköitä erillisrahoituksella.
Lähtökohta Projektien päättyessä ongelmaksi on noussut kuitenkin, kuinka taata toiminnan jatkuvuus ja monipuolisuus ilman kustannusten kohtuutonta kohoamista.   Harvalla organisaatiolla on mahdollista ylläpitää yhteisesti kustannetuilla resursseilla monipuolista osaamista sisältäviä keskitettyjä opetusteknologian tukipalveluja, joiden todellista kysyntää ei ole kyetty arvioimaan.  Kuinka siis taata toiminnan jatkuvuus ja monipuolisuus ilman kustannusten kohtuutonta kohoamista?
Mitä pitäisi näkemyksemme mukaan tehdä? Tässä tilanteessa organisaatioiden tulisikin kehittää uusia toimintamenetelmiä, jotka mahdollistaisivat sen, että organisaatiot voivat hankkia muilta toimijoilta harvemmin tarvitsemiaan palveluja sekä markkinoida ja tarjota omia palvelujaan muille. Näemmekin mahdollisuutena, että alueella toimivien organisaatioiden tulee verkostoitua paremmin ja luoda toimintatapoja, missä ne jakavat osaamistaan ja resurssejaan verkoston kesken.  Näkemyksemme mukaan virtuaaliopetuksen kehittäminen ja siihen liittyvät tekniset tukipalvelut tulisi  pitää myös lähellä loppukäyttäjiä,  jotta taataan niiden kehittyminen loppukäyttäjien ehdoilla.
Miksi ”KaVeri”?  Yksittäisillä organisaatioilla ei ole taloudellisesti mahdollista ylläpitää  kattavaa teknistä ja pedagogista  tukiorganisaatioita saati siihen liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä Tarvitaan  yhteistyötä  ja  uudenlaista  lähestymistapaa oppimiskeskusajatteluun.
KaVeri yhteistyön lähtökohta Tiivistyvä yhteistyö  erityisesti Kokkolan kampusalueen työelämälähtöistä  aikuiskoulutusta  toteuttavien organisaatioiden  (erityisesti yliopisto, ammattikorkeakoulu ja koulutusyhtymä) sekä julkisten palveluoperaattoreiden (Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän RegiOnline ja Lestijärven kunnan liikelaitos KaseNet),  luo mahdollisuuden kehittää ja levittää omaksuttuja käytänteitä  yritysten  ja  muiden alueen oppilaitosten  käyttöön. Vahvistaa verkko-opetuksen osaamista kampusalueen organisaatioissa ja kokoaa toimijoiden palveluja verkostomaisesti toimivaan oppimiskeskukseen  Kampusalueen verkostoitunut oppimiskeskus
KaVeri yhteistyön tavoite Verkostoitunut oppimiskeskus  on siis  hajautettu , eri organisaatioiden verkostomaisena yhteistyönä toimiva virtuaalinen oppimiskeskus, johon  jokainen organisaatio tuottaa oman osaamisensa mukaisia palveluita omaan ja muiden käyttöön. Verkostomaisen oppimiskeskuksen  palvelut tarjotaan tarkoitukseen luotavan portaalin/palvelumallin kautta. Tavoitteena on saada aikaan tilanne, jossa projektikokonaisuuden päättyessä kukin työelämälähtöistä aikuiskoulutusta toteuttava organisaatio voi hankkia tarvitsemiaan tieto- ja viestintätekniikan palveluita  tämän yhteisen verkoston kautta.
 
Oppimiskeskuksen keskeiset toimijat muodostuvat alkuvaiheessa kampusalueella toimivista Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulusta ja Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymästä sekä alueen julkisista verkko-operaattoreista ja yrityksistä Tärkeimpiä välitettävien palvelujen käyttäjiä ovat näiden organisaatioiden yrityslähtöistä aikuiskoulutusta järjestävät osat. Tällöin myös alueen  yritykset  verkottuvat oppimiskeskuksen palvelujen käyttäjäksi, kun ne luovat yrityksissä toimivalle henkilöstölle edellytyksiä osallistua järjestettyyn aikuiskoulutukseen. Palveluiden  toissijaisia  käyttäjiä ovat myös koulutusyhtymään kuuluvat  toisen asteen oppilaitokset ja alueen lukiot.
KaVeri projektikokonaisuus Yhteistyökumppaneilla on omat erilliset osaprojektit, jotka tukevat toisiaan. Osaprojektit kehittävät organisaatioiden omaa osaamista, joka luo edellytykset osaamisen tuotteistamiselle ja se tarjoamiselle yhteisen palvelun kautta. Tulevaisuuden eOppia, ePakki Tulossa muitakin? Osaprojektien avulla toteutetaan siis verkostoitunut oppimiskeskus, joka ajan kuluessa täydentyy lisäpalveluilla.
Verkostoituneen oppimiskeskuksen toimintamalli toimenpide
 
Projektin toimenpiteen keskeinen ajatus: Luoda  toimintaedellytykset   verkostoituneelle  organisaatioiden välistä  yhteistyöverkostoa  hyödyntävälle oppimiskeskukselle  yhteen paikkaan ja  omana uutena organisaationa toimivan.   keskitetyn oppimiskeskuksen sijaan
Toimenpiteen lähtöoletuksena on Organisaatioissa  on jo olemassa  tieto- ja viestintätekniikan osaamista ja palveluita, jotka tulee saada yhteistyöverkoston kautta tehokkaammin yhteiseen käyttöön ja samalla luodaan edellytykset myös uusien toimintatapojen kehittämiselle, omaksumiselle ja tehokkaammalle levittämiselle.  Yhteistyöverkostoon osallistuvilla organisaatioilla on myös  omia erikoistarpeita ja omia erillisiä projekteja , joita kehitetään edelleen itsenäisesti, jolloin  säilyy myös läheinen vuorovaikutus ensisijaisiin käyttäjiin ja heidän tarpeisiinsa. Verkostomaisen oppimiskeskuksen kautta organisaatiot voivat sitten  tarjota omaa osaamistaan muiden käyttöön  ja vuorostaan  saada niitä palveluita, joita ei ole kannattavaa yksin tuottaa.
Mitä on tehty jo ennen yhteistyön hyväksi mm. Kokkolan yliopistokeskuksen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun välillä on verkko-opetukseen liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä, joka jatkuu edelleen. Päättyneistä EU-rahoitteista hankkeista on myös jäänyt toimimaan tieto- ja viestintätekniikan palveluja osa osaamisesta on projektiorganisaatioiden purkautumisen myötä levinnyt hajalleen yksittäiseksi osaamiseksi.  ” Verkko-opetuksen yhteistyön kehittämissuunnitelma 2005”  Alueellinen it-yhteistyö
VERKOTUT Yliopistokeskus vastaa Verkotut -projektissaan verkostomaisesti toimivan oppimiskeskuksen  toiminnan käynnistämisestä  sekä organisaatioiden välisen  yhteistyön koordinoinnista  käynnistysvaiheessa. Toimenpiteessä kehitetään myös  palvelumallia  eli sitä Kuinka organisaatiot voivat saada tarvitsemaansa tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvät tekniset ja pedagogiset palvelut alueelta Kuinka ne tilataan ja maksetaan?
Osatoteuttajien rooli Verkotut projektin oppimiskeskus toimenpiteessä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä osallistuu oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen  osatoteuttajana  Verkotut -projektissa. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu osallistuu  osatoteuttajana  Verkotut-projektin verkostoituneen oppimiskeskuksen toimintamallin toteuttamiseen ammattikorkeakoulun osalta. KPEDU ja KPAMK vastaavat toimintamallin kehitystyön koordinoinnista omien yksiköidensä välillä. Keski-Pohjanmaan Kirjapainon liiketoimintayksikkö Kosila Digimedia osallistuu  osatoteuttajana  oppimiskeskuksen palvelumalliin kuuluvan  verkkopalvelun tekniseen verkkototeutukseen projektissa määriteltyjen käyttäjävaatimusten mukaisesti.
Verkostoituneen oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät tavoitteet tiivistettynä: Vahvistaa  ja  koota  aikuiskoulutusta toteuttavien organisaatioiden verkko-opetuksen osaamista ja siihen liittyvien palvelujen saatavuutta hajautettuna verkostona toimivan oppimiskeskuksen pohjalta. Vastata  verkostomaisesti toimivan oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämisestä ja levittää omaksuttuja käytänteitä yhteistyöverkostossa sekä koordinoida organisaatioiden välistä yhteistyötä käynnistysvaiheessa. Verkostoitua  osaamisalueellaan kansallisesti ja kansainvälisesti ja tuoda sitä kautta uusia käytänteitä alueemme organisaatioiden käyttöön.
Verkostoituneen Oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät toimenpiteet tiivistettynä: Luodaan  verkostomainen toimintamalli KaVeri-projektikokonaisuuteen osallistuvien organisaatioiden tieto- ja viestintätekniikan palvelujen välittämiseksi organisaatioiden ja yritysten käyttöön. Toimintaan liittyy toimintamallin  toimivuuden koetteleminen ja arviointi  sekä toiminnan  koordinointi  käynnistysvaiheessa. Verkostoidaan  oppimiskeskus muihin verkostoihin ja välitetään hyviksi havaittuja käytänteitä oppimiskeskuksen käyttöön. Perustetaan oppimiskeskuksen kehittämistä koordinoiva työryhmä.
Oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät toimenpiteet 1/7 Koordinointivaiheen aluksi kartoitetaan eri organisaatioiden tarpeet ja edellytykset verkostomaiselle toimintamallille sekä jo olemassa olevat tvt-palvelut, jotka voidaan tarjota oppimiskeskuksen käyttöön. Projekti käynnistää myös verkostoituneen   oppimiskeskuksen tueksi  yhteistyöryhmän , johon tulee edustajat kaikista organisaatioista. Keskeisen koordinointivastuun projektissa kantaa yliopistokeskus. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu osallistuvat osatoteuttajana koordinointiin. Osatoteuttajien tehtävänä on projektin aikana vastata verkostomaisen toimintamallin kehittämisestä ja käynnistämisestä omassa organisaatiossaan. Koordinointityötä varten perustetaan myös  työryhmä , jota johtaa yliopistokeskus ja jonka muita jäseniä ovat osuuteen osallistuvien osatoteuttajien suunnittelijat.
Oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät toimenpiteet  2/7 Projektin aikana perehdytään olemassa olevien tieto- ja viestintätekniikan palveluiden organisointiin suomalaisissa ja ulkomaisissa organisaatioissa ja arvioidaan niiden soveltuvuutta omiin tarpeisiimme. Hyviksi havaittuihin käytänteisiin tutustutaan myös tarkemmin. Omat kokemukset projektin aikana raportoidaan sopivilla foorumeilla.
Oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät toimenpiteet 3/7 Projektin aikana kehitetään toimintamalli oppimiskeskuksesta ja käynnistetään sen toiminta niin, että se vakiintuu pysyväksi toiminnaksi projektin jälkeen. Samalla huomioidaan jo olemassa olevien palveluitten tarjonta ja tarvittavat toimenpiteet. Projekti ottaa myös kantaa organisaatioiden yhteisiin laite- ja tietotekniikkaympäristöhankintoihin yhteensopivuuden turvaamiseksi. Palvelumallin toimivuutta kokeillaan ja arvioidaan alkuvaiheessa jo olemassa olevilla ”pioneeripalveluilla”, joita ovat esimerkiksi Kokkolan yliopistokeskuksen tuottamat tieto- ja viestintätekniikan palvelut (”TVT-palvelu”), Averkon verkkokursseihin liittyvät palvelut ja ammattiopiston mediaan liittyvät palvelut. Palvelu- ja hankintamallin kehittyessä mukaan tulee myös muita palvelukokonaisuuksia, mutta niidenkään varsinaiseen tuotteistamiseen liittyvät toimenpiteet eivät liity tämän projektin tavoitteisiin.
Oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät toimenpiteet 4/7 Tulevassa oppimiskeskuksessa on haasteena luoda organisaatioiden kesken toimiva palveluiden hankintamalli. Palvelumallin kehittäminen ja arviointi eli se kuinka organisaatiot voivat hankkia tarvitsemansa tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvät tekniset ja pedagogiset palvelut alueelta ja kuinka ne tilataan ja maksetaan, ovat projektin keskeinen kehittämisen kohde. Verkostomaisen oppimiskeskuksen kautta  välitetään ja tarjotaan  vain sellaisia palveluja, mitkä ovat käyttäjien todella tarvitsemia. Palvelujen  varsinaista tuotteistamista ja hankintoja ei myöskään tueta projektin kustannuksella , jolloin tilanne vastaa tilannetta myös projektin päättyessä. Tällä luodaan edellytyksiä sille, että palvelut ovat saatavissa myös projektikokonaisuuden jälkeen. Projektin jälkeen tavoitteena on, että koulutusorganisaatiot vastaavat verkkototeutuksen ylläpidosta ja siitä aiheutuvista kustannuksista. Palvelu- ja hankintamallin avulla välittyvistä teknisistä ja pedagogisista palveluista ei kerry erikseen nettotuloja ylläpitäjille projektin aikana eikä sen jälkeen.
Oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät toimenpiteet  5/7 Pyrimme  verkostoitumaan  myös ohjelma-alueella toimivien yritysten kanssa, jotka kehittävät virtuaaliopetukseen liittyviä ratkaisuja. Ohjelma-alueella toimii yrityksiä, joilla on jo ilmennyt tarpeita ottaa käyttöön virtuaalityöskentelyn käytänteitä tukemaan sisäisen koulutuksen tarpeita ja työryhmien välistä etätyöskentelyä. Projektin aikana kartoitetaan näitä tarpeita sekä edistetään yritysten mahdollisuutta käyttää oppimiskeskuksen tarjoamia palveluita, mikä huomioidaan oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämisessä. Erityisesti näihin kysymyksiin paneudutaan omassa projektin osakokonaisuudessa ”Tietotekniikan työelämärelevanssi ja joustavat opiskelumuodot”, joka tuloksia hyödynnetään toimintamallin kehittämisessä. Keskipohjanmaan kirjapainon liiketoimintayksikkö Kosila Digimedia osallistuu projektin aikana kehitettävän palvelumallin verkkototeutukseen osana jo olemassa olevia alueellisia verkkototeutuksia. Verkkototeutuksen koordinointi ja vaatimusmäärittely tehdään yliopistokeskuksen johdolla osana oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämisosuutta. Osaltaan toimintamallin kehittämiseen liittyy myös käyttöjärjestelmästä ja verkkoselaimesta riippumattomien videoiden tuotanto- ja jakelujärjestelmän vaatimusmäärittely ja implementointi omana kokonaisuutena (tarkemmin luku 3.5.) Sen käytännön toteutukseen osallistuvat osatoteuttajina koulutusyhtymän palveluyksikkö RegiOnline ja Lestijärven kunnan liikelaitos KaseNet.
Oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät toimenpiteet 6/7 Koulutusorganisaatioiden ja yritysten henkilöstön tieto- ja viestintätekniikan osaaminen on osoittautunut kriittiseksi tekijäksi uusien tieto- ja viestintätekniikan sovellusten käyttöönotossa. Henkilöstöä on koulutettu monissa koulutushankkeissa, mutta erityisesti menetelmien ottamisessa osaksi omaa työtä on vielä toivomisen varaa. Toimivan henkilöstökoulutusmallin kehittely ja organisointi alueella on yksi keskeisimmistä kysymyksistä virtuaaliopetuksen edistämisessä ja yhtä ainoaa ratkaisua ei varmaankaan ole olemassa. Tässä projektissa  ei järjestetä koulutusta , mutta sen sijaan  luodaan edellytykset organisaatioiden ja yritysten henkilöstön tieto- ja viestintätekniikan täydennyskoulutukselle ja erityisesti esim. kouluttajien ja asiantuntijoiden käyttämiselle oppimiskeskuksen kautta. Alustavaa työtä on jo tehty yliopistokeskuksen ja AVERKO:n välillä luodun niin sanotun Spider-henkilöstökoulutusmallin kehittelyssä, jota työstetään edelleen.
Oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät toimenpiteet 7/7 Oppimiskeskus  osallistuu  valtakunnallisiin tieto- ja viestintätekniikan  verkostoihin  (virtuaaliyliopiston ja -ammattikorkeakoulun verkostot esim. Videofunet) ja pyrkii integroimaan verkostomaisen oppimiskeskuksen niiden toimijaksi. Oleellisia toimenpiteitä ovat  osaamisen välittäminen oppimiskeskukseen palvelumallin kautta.
 

More Related Content

PPTX
Verkotut projektiesittely
PPTX
Ammatillisen koulutuksen yhteistyöverkostot
PPTX
03122013 oppimisympäristähankkeiden helmet vk
PDF
Uudistuvat oppimisympäristöt ja digitaaliset ratkaisut oppimisen tukena – esi...
PPTX
XR-lounasmiitti_MinnaTaivassalo25032022.pptx
PDF
AVO-hanke esittely 2009
PPTX
Facebookin ja muiden yhteisöpalvelujen käyttö oppimisen välineinä
PPT
AVO-hanke
Verkotut projektiesittely
Ammatillisen koulutuksen yhteistyöverkostot
03122013 oppimisympäristähankkeiden helmet vk
Uudistuvat oppimisympäristöt ja digitaaliset ratkaisut oppimisen tukena – esi...
XR-lounasmiitti_MinnaTaivassalo25032022.pptx
AVO-hanke esittely 2009
Facebookin ja muiden yhteisöpalvelujen käyttö oppimisen välineinä
AVO-hanke

What's hot (16)

PDF
Opetusteknologian trendit ja vinkkejä sovelluksista
PPTX
Oppimisympäristöhankkeiden helmet 2.-3.12.2013 VVOP esityskalvot
PDF
Digitrendit ja verkkotapaamisten elävöittäminen
PPTX
Näkökulmia mentorointiin digitalisoituvissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
PPTX
Verkon yhteisöpalvelut oppimisen välineinä
KEY
Sosiaalinen media mitä se on? oamk
PDF
VALO oppilaitoksissa
PPT
PAOK-verkoston hyvät käytännöt
PPTX
eOppivan esittely toukokuu 2018
PPT
PAOK – Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelma toisen asteen yhteistyön ed...
KEY
PDF
A oppijat taustaa ja toteutusta
PPTX
Oppimisen digitaalinen ekosysteemi - tarkastelu digitaalisuuden näkökulmasta
PDF
Digitaalisuus osana opetusta 17.8.18
PPTX
Uudistuvat ammatillisen oppimateriaalit ac istunto 21 5 15 Minna ja Jukka
Opetusteknologian trendit ja vinkkejä sovelluksista
Oppimisympäristöhankkeiden helmet 2.-3.12.2013 VVOP esityskalvot
Digitrendit ja verkkotapaamisten elävöittäminen
Näkökulmia mentorointiin digitalisoituvissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
Verkon yhteisöpalvelut oppimisen välineinä
Sosiaalinen media mitä se on? oamk
VALO oppilaitoksissa
PAOK-verkoston hyvät käytännöt
eOppivan esittely toukokuu 2018
PAOK – Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelma toisen asteen yhteistyön ed...
A oppijat taustaa ja toteutusta
Oppimisen digitaalinen ekosysteemi - tarkastelu digitaalisuuden näkökulmasta
Digitaalisuus osana opetusta 17.8.18
Uudistuvat ammatillisen oppimateriaalit ac istunto 21 5 15 Minna ja Jukka
Ad

Viewers also liked (20)

PPT
Technology Integration @ St. James
PPTX
Potomac before & after
PPTX
Before & After Arthur
PDF
AprylZA paintings (experimental version)
PPT
Awards2009
PDF
Ammatillinen verkostoitumispalvelu LinkedIn 1.12.2016
PPT
St. James Tech Integration
PPTX
Death By Sugar New
PPTX
719 Pennsylvania Floor Plans And Drawings
PPTX
How To List & Sell Apartment Buildings
PPTX
Buddy Programme
PPTX
Funding your Real Estate deals
PPTX
How to value commercial real estate 101
PDF
Acute Renal Failure after Lung Transplantation
PDF
Rho Kinase Promotes Alloimmune Responses by Regulating the Proliferation and ...
PDF
Requirements for T Lymphocyte Migration in Explanted Lymph Nodes
PPTX
Before & After Pics Shasta
PPTX
Fix 2 flip workshop 12-18-2010
PDF
Discovering Commercial Real Estate
PDF
Acute Kidney Injury in Nephrotic Syndrome
Technology Integration @ St. James
Potomac before & after
Before & After Arthur
AprylZA paintings (experimental version)
Awards2009
Ammatillinen verkostoitumispalvelu LinkedIn 1.12.2016
St. James Tech Integration
Death By Sugar New
719 Pennsylvania Floor Plans And Drawings
How To List & Sell Apartment Buildings
Buddy Programme
Funding your Real Estate deals
How to value commercial real estate 101
Acute Renal Failure after Lung Transplantation
Rho Kinase Promotes Alloimmune Responses by Regulating the Proliferation and ...
Requirements for T Lymphocyte Migration in Explanted Lymph Nodes
Before & After Pics Shasta
Fix 2 flip workshop 12-18-2010
Discovering Commercial Real Estate
Acute Kidney Injury in Nephrotic Syndrome
Ad

Similar to KaVeri Verkotut (20)

PPTX
Oppimisympäristöhankkeiden helmet VVOP 2013
PPTX
Verkostosta oppivaksi yhteisöksi
PPTX
Palvelut suomalaisen koulutuksen, tieteen, kulttuurin ja hallinnon tarpeisiin...
PPTX
CampusOnline raportti, osa 3: Tulevaisuuden skenaariot
PDF
Organisaation oppimista tuetaan digitaalisesti - Suomalaisilla asiakkailla ja...
PDF
Kv mentoriohjelma-2012
PPTX
Palveluliiketoiminnan digitalisoinnin projektiesittely
PPTX
eAMK yhteinen työpäivä 29.5.2018
PPT
Suomen eOppimiskeskus ry
PPT
Tvt-taitojen osaaja 1.4.16
PDF
Sähköisten palvelujen kehittäminen toimintamalli ja käsikirja
PDF
Digitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laaja
PPT
Jatkohankkeen tavoitteet pp 97 2003
PDF
Tervetuloa pelilliseen täydennyskoulutukseen mistä on kyse?
PDF
Odotuksia ja toiveita ESR-rakennerahoitteisten hankkeiden verkkopalvelulle
PPTX
Digitaalisuus oppimiskulttuurin uudistajana – uusia avauksia
PPTX
Finnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyy
PDF
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
PDF
Tiedonhallinta Satakunnan koulutuskuntayhtymän verkkopalvelun kehittämisen tu...
PDF
Vidico esite
Oppimisympäristöhankkeiden helmet VVOP 2013
Verkostosta oppivaksi yhteisöksi
Palvelut suomalaisen koulutuksen, tieteen, kulttuurin ja hallinnon tarpeisiin...
CampusOnline raportti, osa 3: Tulevaisuuden skenaariot
Organisaation oppimista tuetaan digitaalisesti - Suomalaisilla asiakkailla ja...
Kv mentoriohjelma-2012
Palveluliiketoiminnan digitalisoinnin projektiesittely
eAMK yhteinen työpäivä 29.5.2018
Suomen eOppimiskeskus ry
Tvt-taitojen osaaja 1.4.16
Sähköisten palvelujen kehittäminen toimintamalli ja käsikirja
Digitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laaja
Jatkohankkeen tavoitteet pp 97 2003
Tervetuloa pelilliseen täydennyskoulutukseen mistä on kyse?
Odotuksia ja toiveita ESR-rakennerahoitteisten hankkeiden verkkopalvelulle
Digitaalisuus oppimiskulttuurin uudistajana – uusia avauksia
Finnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyy
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Tiedonhallinta Satakunnan koulutuskuntayhtymän verkkopalvelun kehittämisen tu...
Vidico esite

KaVeri Verkotut

  • 1. VERKOTUT VERKOSTOITUNEEN OPPIMISKESKUKSEN TOIMINTAMALLI
  • 2. Lähtökohtana pidämme: Yhä merkittävämpi osa koulutuksesta keskittyy lähivuosina aikuiskoulutukseen ja erityisesti työelämää tukeviin koulutusmalleihin, joita tullaan tukemaan tietoverkkojen käyttöön perustuvilla ratkaisuilla. Virtuaalisten opetus-, opiskelu- ja ohjaustilojen käyttö lisääntyy ja erityisesti sosiaalinen vuorovaikutus verkostoissa tulee entistä merkittävämmäksi tekijäksi. Kun käytössämme oleva tekniikka lisäksi uudistuu , tarvitaan laajenevalle käyttäjäjoukolle monipuolisempia oppimisympäristötoteutuksia ja niihin liittyvää paikallista kehitystyötä
  • 3. Miten tähän mennessä on tehty? Suomessa on kehitetty virtuaaliopetusta ja siihen liittyviä tieto- ja viestintätekniikan tukipalveluja lähinnä projektivetoisesti ja voimakkaasti tuettuina. Erityisesti yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on ollut oma virtuaaliyliopisto ja – ammattikorkeakouluhankkeensa ja sekä isoja keskitettyyn malliin perustuvia oppimiskeskus- ja tukipalveluyksiköitä erillisrahoituksella.
  • 4. Lähtökohta Projektien päättyessä ongelmaksi on noussut kuitenkin, kuinka taata toiminnan jatkuvuus ja monipuolisuus ilman kustannusten kohtuutonta kohoamista. Harvalla organisaatiolla on mahdollista ylläpitää yhteisesti kustannetuilla resursseilla monipuolista osaamista sisältäviä keskitettyjä opetusteknologian tukipalveluja, joiden todellista kysyntää ei ole kyetty arvioimaan. Kuinka siis taata toiminnan jatkuvuus ja monipuolisuus ilman kustannusten kohtuutonta kohoamista?
  • 5. Mitä pitäisi näkemyksemme mukaan tehdä? Tässä tilanteessa organisaatioiden tulisikin kehittää uusia toimintamenetelmiä, jotka mahdollistaisivat sen, että organisaatiot voivat hankkia muilta toimijoilta harvemmin tarvitsemiaan palveluja sekä markkinoida ja tarjota omia palvelujaan muille. Näemmekin mahdollisuutena, että alueella toimivien organisaatioiden tulee verkostoitua paremmin ja luoda toimintatapoja, missä ne jakavat osaamistaan ja resurssejaan verkoston kesken. Näkemyksemme mukaan virtuaaliopetuksen kehittäminen ja siihen liittyvät tekniset tukipalvelut tulisi pitää myös lähellä loppukäyttäjiä, jotta taataan niiden kehittyminen loppukäyttäjien ehdoilla.
  • 6. Miksi ”KaVeri”? Yksittäisillä organisaatioilla ei ole taloudellisesti mahdollista ylläpitää kattavaa teknistä ja pedagogista tukiorganisaatioita saati siihen liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä Tarvitaan yhteistyötä ja uudenlaista lähestymistapaa oppimiskeskusajatteluun.
  • 7. KaVeri yhteistyön lähtökohta Tiivistyvä yhteistyö erityisesti Kokkolan kampusalueen työelämälähtöistä aikuiskoulutusta toteuttavien organisaatioiden (erityisesti yliopisto, ammattikorkeakoulu ja koulutusyhtymä) sekä julkisten palveluoperaattoreiden (Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän RegiOnline ja Lestijärven kunnan liikelaitos KaseNet), luo mahdollisuuden kehittää ja levittää omaksuttuja käytänteitä yritysten ja muiden alueen oppilaitosten käyttöön. Vahvistaa verkko-opetuksen osaamista kampusalueen organisaatioissa ja kokoaa toimijoiden palveluja verkostomaisesti toimivaan oppimiskeskukseen Kampusalueen verkostoitunut oppimiskeskus
  • 8. KaVeri yhteistyön tavoite Verkostoitunut oppimiskeskus on siis hajautettu , eri organisaatioiden verkostomaisena yhteistyönä toimiva virtuaalinen oppimiskeskus, johon jokainen organisaatio tuottaa oman osaamisensa mukaisia palveluita omaan ja muiden käyttöön. Verkostomaisen oppimiskeskuksen palvelut tarjotaan tarkoitukseen luotavan portaalin/palvelumallin kautta. Tavoitteena on saada aikaan tilanne, jossa projektikokonaisuuden päättyessä kukin työelämälähtöistä aikuiskoulutusta toteuttava organisaatio voi hankkia tarvitsemiaan tieto- ja viestintätekniikan palveluita tämän yhteisen verkoston kautta.
  • 9.  
  • 10. Oppimiskeskuksen keskeiset toimijat muodostuvat alkuvaiheessa kampusalueella toimivista Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulusta ja Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymästä sekä alueen julkisista verkko-operaattoreista ja yrityksistä Tärkeimpiä välitettävien palvelujen käyttäjiä ovat näiden organisaatioiden yrityslähtöistä aikuiskoulutusta järjestävät osat. Tällöin myös alueen yritykset verkottuvat oppimiskeskuksen palvelujen käyttäjäksi, kun ne luovat yrityksissä toimivalle henkilöstölle edellytyksiä osallistua järjestettyyn aikuiskoulutukseen. Palveluiden toissijaisia käyttäjiä ovat myös koulutusyhtymään kuuluvat toisen asteen oppilaitokset ja alueen lukiot.
  • 11. KaVeri projektikokonaisuus Yhteistyökumppaneilla on omat erilliset osaprojektit, jotka tukevat toisiaan. Osaprojektit kehittävät organisaatioiden omaa osaamista, joka luo edellytykset osaamisen tuotteistamiselle ja se tarjoamiselle yhteisen palvelun kautta. Tulevaisuuden eOppia, ePakki Tulossa muitakin? Osaprojektien avulla toteutetaan siis verkostoitunut oppimiskeskus, joka ajan kuluessa täydentyy lisäpalveluilla.
  • 13.  
  • 14. Projektin toimenpiteen keskeinen ajatus: Luoda toimintaedellytykset verkostoituneelle organisaatioiden välistä yhteistyöverkostoa hyödyntävälle oppimiskeskukselle yhteen paikkaan ja omana uutena organisaationa toimivan. keskitetyn oppimiskeskuksen sijaan
  • 15. Toimenpiteen lähtöoletuksena on Organisaatioissa on jo olemassa tieto- ja viestintätekniikan osaamista ja palveluita, jotka tulee saada yhteistyöverkoston kautta tehokkaammin yhteiseen käyttöön ja samalla luodaan edellytykset myös uusien toimintatapojen kehittämiselle, omaksumiselle ja tehokkaammalle levittämiselle. Yhteistyöverkostoon osallistuvilla organisaatioilla on myös omia erikoistarpeita ja omia erillisiä projekteja , joita kehitetään edelleen itsenäisesti, jolloin säilyy myös läheinen vuorovaikutus ensisijaisiin käyttäjiin ja heidän tarpeisiinsa. Verkostomaisen oppimiskeskuksen kautta organisaatiot voivat sitten tarjota omaa osaamistaan muiden käyttöön ja vuorostaan saada niitä palveluita, joita ei ole kannattavaa yksin tuottaa.
  • 16. Mitä on tehty jo ennen yhteistyön hyväksi mm. Kokkolan yliopistokeskuksen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun välillä on verkko-opetukseen liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä, joka jatkuu edelleen. Päättyneistä EU-rahoitteista hankkeista on myös jäänyt toimimaan tieto- ja viestintätekniikan palveluja osa osaamisesta on projektiorganisaatioiden purkautumisen myötä levinnyt hajalleen yksittäiseksi osaamiseksi. ” Verkko-opetuksen yhteistyön kehittämissuunnitelma 2005” Alueellinen it-yhteistyö
  • 17. VERKOTUT Yliopistokeskus vastaa Verkotut -projektissaan verkostomaisesti toimivan oppimiskeskuksen toiminnan käynnistämisestä sekä organisaatioiden välisen yhteistyön koordinoinnista käynnistysvaiheessa. Toimenpiteessä kehitetään myös palvelumallia eli sitä Kuinka organisaatiot voivat saada tarvitsemaansa tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvät tekniset ja pedagogiset palvelut alueelta Kuinka ne tilataan ja maksetaan?
  • 18. Osatoteuttajien rooli Verkotut projektin oppimiskeskus toimenpiteessä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä osallistuu oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen osatoteuttajana Verkotut -projektissa. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu osallistuu osatoteuttajana Verkotut-projektin verkostoituneen oppimiskeskuksen toimintamallin toteuttamiseen ammattikorkeakoulun osalta. KPEDU ja KPAMK vastaavat toimintamallin kehitystyön koordinoinnista omien yksiköidensä välillä. Keski-Pohjanmaan Kirjapainon liiketoimintayksikkö Kosila Digimedia osallistuu osatoteuttajana oppimiskeskuksen palvelumalliin kuuluvan verkkopalvelun tekniseen verkkototeutukseen projektissa määriteltyjen käyttäjävaatimusten mukaisesti.
  • 19. Verkostoituneen oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät tavoitteet tiivistettynä: Vahvistaa ja koota aikuiskoulutusta toteuttavien organisaatioiden verkko-opetuksen osaamista ja siihen liittyvien palvelujen saatavuutta hajautettuna verkostona toimivan oppimiskeskuksen pohjalta. Vastata verkostomaisesti toimivan oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämisestä ja levittää omaksuttuja käytänteitä yhteistyöverkostossa sekä koordinoida organisaatioiden välistä yhteistyötä käynnistysvaiheessa. Verkostoitua osaamisalueellaan kansallisesti ja kansainvälisesti ja tuoda sitä kautta uusia käytänteitä alueemme organisaatioiden käyttöön.
  • 20. Verkostoituneen Oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät toimenpiteet tiivistettynä: Luodaan verkostomainen toimintamalli KaVeri-projektikokonaisuuteen osallistuvien organisaatioiden tieto- ja viestintätekniikan palvelujen välittämiseksi organisaatioiden ja yritysten käyttöön. Toimintaan liittyy toimintamallin toimivuuden koetteleminen ja arviointi sekä toiminnan koordinointi käynnistysvaiheessa. Verkostoidaan oppimiskeskus muihin verkostoihin ja välitetään hyviksi havaittuja käytänteitä oppimiskeskuksen käyttöön. Perustetaan oppimiskeskuksen kehittämistä koordinoiva työryhmä.
  • 21. Oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät toimenpiteet 1/7 Koordinointivaiheen aluksi kartoitetaan eri organisaatioiden tarpeet ja edellytykset verkostomaiselle toimintamallille sekä jo olemassa olevat tvt-palvelut, jotka voidaan tarjota oppimiskeskuksen käyttöön. Projekti käynnistää myös verkostoituneen oppimiskeskuksen tueksi yhteistyöryhmän , johon tulee edustajat kaikista organisaatioista. Keskeisen koordinointivastuun projektissa kantaa yliopistokeskus. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu osallistuvat osatoteuttajana koordinointiin. Osatoteuttajien tehtävänä on projektin aikana vastata verkostomaisen toimintamallin kehittämisestä ja käynnistämisestä omassa organisaatiossaan. Koordinointityötä varten perustetaan myös työryhmä , jota johtaa yliopistokeskus ja jonka muita jäseniä ovat osuuteen osallistuvien osatoteuttajien suunnittelijat.
  • 22. Oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät toimenpiteet 2/7 Projektin aikana perehdytään olemassa olevien tieto- ja viestintätekniikan palveluiden organisointiin suomalaisissa ja ulkomaisissa organisaatioissa ja arvioidaan niiden soveltuvuutta omiin tarpeisiimme. Hyviksi havaittuihin käytänteisiin tutustutaan myös tarkemmin. Omat kokemukset projektin aikana raportoidaan sopivilla foorumeilla.
  • 23. Oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät toimenpiteet 3/7 Projektin aikana kehitetään toimintamalli oppimiskeskuksesta ja käynnistetään sen toiminta niin, että se vakiintuu pysyväksi toiminnaksi projektin jälkeen. Samalla huomioidaan jo olemassa olevien palveluitten tarjonta ja tarvittavat toimenpiteet. Projekti ottaa myös kantaa organisaatioiden yhteisiin laite- ja tietotekniikkaympäristöhankintoihin yhteensopivuuden turvaamiseksi. Palvelumallin toimivuutta kokeillaan ja arvioidaan alkuvaiheessa jo olemassa olevilla ”pioneeripalveluilla”, joita ovat esimerkiksi Kokkolan yliopistokeskuksen tuottamat tieto- ja viestintätekniikan palvelut (”TVT-palvelu”), Averkon verkkokursseihin liittyvät palvelut ja ammattiopiston mediaan liittyvät palvelut. Palvelu- ja hankintamallin kehittyessä mukaan tulee myös muita palvelukokonaisuuksia, mutta niidenkään varsinaiseen tuotteistamiseen liittyvät toimenpiteet eivät liity tämän projektin tavoitteisiin.
  • 24. Oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät toimenpiteet 4/7 Tulevassa oppimiskeskuksessa on haasteena luoda organisaatioiden kesken toimiva palveluiden hankintamalli. Palvelumallin kehittäminen ja arviointi eli se kuinka organisaatiot voivat hankkia tarvitsemansa tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvät tekniset ja pedagogiset palvelut alueelta ja kuinka ne tilataan ja maksetaan, ovat projektin keskeinen kehittämisen kohde. Verkostomaisen oppimiskeskuksen kautta välitetään ja tarjotaan vain sellaisia palveluja, mitkä ovat käyttäjien todella tarvitsemia. Palvelujen varsinaista tuotteistamista ja hankintoja ei myöskään tueta projektin kustannuksella , jolloin tilanne vastaa tilannetta myös projektin päättyessä. Tällä luodaan edellytyksiä sille, että palvelut ovat saatavissa myös projektikokonaisuuden jälkeen. Projektin jälkeen tavoitteena on, että koulutusorganisaatiot vastaavat verkkototeutuksen ylläpidosta ja siitä aiheutuvista kustannuksista. Palvelu- ja hankintamallin avulla välittyvistä teknisistä ja pedagogisista palveluista ei kerry erikseen nettotuloja ylläpitäjille projektin aikana eikä sen jälkeen.
  • 25. Oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät toimenpiteet 5/7 Pyrimme verkostoitumaan myös ohjelma-alueella toimivien yritysten kanssa, jotka kehittävät virtuaaliopetukseen liittyviä ratkaisuja. Ohjelma-alueella toimii yrityksiä, joilla on jo ilmennyt tarpeita ottaa käyttöön virtuaalityöskentelyn käytänteitä tukemaan sisäisen koulutuksen tarpeita ja työryhmien välistä etätyöskentelyä. Projektin aikana kartoitetaan näitä tarpeita sekä edistetään yritysten mahdollisuutta käyttää oppimiskeskuksen tarjoamia palveluita, mikä huomioidaan oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämisessä. Erityisesti näihin kysymyksiin paneudutaan omassa projektin osakokonaisuudessa ”Tietotekniikan työelämärelevanssi ja joustavat opiskelumuodot”, joka tuloksia hyödynnetään toimintamallin kehittämisessä. Keskipohjanmaan kirjapainon liiketoimintayksikkö Kosila Digimedia osallistuu projektin aikana kehitettävän palvelumallin verkkototeutukseen osana jo olemassa olevia alueellisia verkkototeutuksia. Verkkototeutuksen koordinointi ja vaatimusmäärittely tehdään yliopistokeskuksen johdolla osana oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämisosuutta. Osaltaan toimintamallin kehittämiseen liittyy myös käyttöjärjestelmästä ja verkkoselaimesta riippumattomien videoiden tuotanto- ja jakelujärjestelmän vaatimusmäärittely ja implementointi omana kokonaisuutena (tarkemmin luku 3.5.) Sen käytännön toteutukseen osallistuvat osatoteuttajina koulutusyhtymän palveluyksikkö RegiOnline ja Lestijärven kunnan liikelaitos KaseNet.
  • 26. Oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät toimenpiteet 6/7 Koulutusorganisaatioiden ja yritysten henkilöstön tieto- ja viestintätekniikan osaaminen on osoittautunut kriittiseksi tekijäksi uusien tieto- ja viestintätekniikan sovellusten käyttöönotossa. Henkilöstöä on koulutettu monissa koulutushankkeissa, mutta erityisesti menetelmien ottamisessa osaksi omaa työtä on vielä toivomisen varaa. Toimivan henkilöstökoulutusmallin kehittely ja organisointi alueella on yksi keskeisimmistä kysymyksistä virtuaaliopetuksen edistämisessä ja yhtä ainoaa ratkaisua ei varmaankaan ole olemassa. Tässä projektissa ei järjestetä koulutusta , mutta sen sijaan luodaan edellytykset organisaatioiden ja yritysten henkilöstön tieto- ja viestintätekniikan täydennyskoulutukselle ja erityisesti esim. kouluttajien ja asiantuntijoiden käyttämiselle oppimiskeskuksen kautta. Alustavaa työtä on jo tehty yliopistokeskuksen ja AVERKO:n välillä luodun niin sanotun Spider-henkilöstökoulutusmallin kehittelyssä, jota työstetään edelleen.
  • 27. Oppimiskeskuksen toimintamallin kehittämiseen liittyvät toimenpiteet 7/7 Oppimiskeskus osallistuu valtakunnallisiin tieto- ja viestintätekniikan verkostoihin (virtuaaliyliopiston ja -ammattikorkeakoulun verkostot esim. Videofunet) ja pyrkii integroimaan verkostomaisen oppimiskeskuksen niiden toimijaksi. Oleellisia toimenpiteitä ovat osaamisen välittäminen oppimiskeskukseen palvelumallin kautta.
  • 28.