Essential C# 12.0, 8th Edition Mark Michaelis
- 1. Essential C# 12.0, 8th Edition Mark Michaelis download pdf https://ebookmass.com/product/essential-c-12-0-8th-edition-mark- michaelis/ Visit ebookmass.com today to download the complete set of ebook or textbook!
- 2. Here are some recommended products for you. Click the link to download, or explore more at ebookmass.com Beginning C++23 7th Edition Ivor Horton https://ebookmass.com/product/beginning-c23-7th-edition-ivor-horton-2/ Beginning C++23 7th Edition Ivor Horton https://ebookmass.com/product/beginning-c23-7th-edition-ivor-horton/ The Essential Cosmic Perspective (8th Edition ) 8th Edition https://ebookmass.com/product/the-essential-cosmic-perspective-8th- edition-8th-edition/ Essential Orthopaedics 2nd Edition Mark D. Miller https://ebookmass.com/product/essential-orthopaedics-2nd-edition-mark- d-miller/
- 3. Essential Reproduction (Essentials) 8th Edition, (Ebook PDF) https://ebookmass.com/product/essential-reproduction-essentials-8th- edition-ebook-pdf/ Essential Entomology 2nd Edition George C. Mcgavin https://ebookmass.com/product/essential-entomology-2nd-edition-george- c-mcgavin/ Essential Cosmic Perspective, The 8th Edition, (Ebook PDF) https://ebookmass.com/product/essential-cosmic-perspective-the-8th- edition-ebook-pdf/ eTextbook 978-0134446431 The Essential Cosmic Perspective (8th Edition) https://ebookmass.com/product/etextbook-978-0134446431-the-essential- cosmic-perspective-8th-edition/ Modern C++ for Absolute Beginners: A Friendly Introduction to the C++ Programming Language and C++11 to C++23 Standards, 2nd Edition Slobodan Dmitrovi■ https://ebookmass.com/product/modern-c-for-absolute-beginners-a- friendly-introduction-to-the-c-programming-language- and-c11-to-c23-standards-2nd-edition-slobodan-dmitrovic/
- 6. Essential C# 12.0 Mark Michaelis with Kevin Bost, Technical Editor Addison-Wesley Hoboken, New Jersey
- 7. Cover image: Iam_Anuphone/Shutterstock Microsoft, Windows, Visual Basic, Visual C#, and Visual C++ are either registered trademarks or trademarks of Microsoft Corporation in the U.S.A. and/or other countries/regions. Many of the designations used by manufacturers and sellers to distinguish their products are claimed as trademarks. Where those designations appear in this book, and the publisher was aware of a trademark claim, the designations have been printed with initial capital letters or in all capitals. The author and publisher have taken care in the preparation of this book, but make no expressed or implied warranty of any kind and assume no responsibility for errors or omissions. No liability is assumed for incidental or consequential damages in connection with or arising out of the use of the information or programs contained herein. For information about buying this title in bulk quantities, or for special sales opportunities (which may include electronic versions; custom cover designs; and content particular to your business, training goals, marketing focus, or branding interests), please contact our corporate sales department at corpsales@pearsoned.com or (800) 382-3419. For government sales inquiries, please contact governmentsales@pearsoned.com. For questions about sales outside the U.S., please contact intlcs@pearson.com. Visit us on the Web: informit.com/aw Library of Congress Control Number: 2023941980 Copyright © 2024 Pearson Education, Inc. All rights reserved. This publication is protected by copyright, and permission must be obtained from the publisher prior to any prohibited reproduction, storage in a retrieval system, or transmission in any form or by any means, electronic, mechanical, photocopying, recording, or likewise. For information regarding permissions, request forms and the appropriate contacts within the Pearson Education Global Rights & Permissions Department, please visit www.pearson.com/permissions/. ISBN-13: 978-0-13-821951-2 ISBN-10: 0-13-821951-6 $PrintCode
- 8. To my family: Elisabeth, Benjamin, Hanna, and Abigail. You have sacrificed a husband and daddy for countless hours of writing, frequently at times when he was needed most. Thanks! Also, to my friends and colleagues at IntelliTect. Thanks for filling in for me when I was writing rather than doing my job and for helping with the myriad of details to improve the content and keep a code base like this running smoothly. Thanks especially for making the EssentialCSharp.com website a reality.
- 9. Pearson’s Commitment to Diversity, Equity, and Inclusion Pearson is dedicated to creating bias-free content that reflects the diversity of all learners. We embrace the many dimensions of diversity, including but not limited to race, ethnicity, gender, socioeconomic status, ability, age, sexual orientation, and religious or political beliefs. Education is a powerful force for equity and change in our world. It has the potential to deliver opportunities that improve lives and enable economic mobility. As we work with authors to create content for every product and service, we acknowledge our responsibility to demonstrate inclusivity and incorporate diverse scholarship so that everyone can achieve their potential through learning. As the world’s leading learning company, we have a duty to help drive change and live up to our purpose to help more people create a better life for themselves and to create a better world. Our ambition is to purposefully contribute to a world where: While we work hard to present unbiased content, we want to hear from you about any concerns or needs with this Pearson product so that we can investigate and address them. • Everyone has an equitable and lifelong opportunity to succeed through learning. • Our educational products and services are inclusive and represent the rich diversity of learners. • Our educational content accurately reflects the histories and experiences of the learners we serve. • Our educational content prompts deeper discussions with learners and motivates them to expand their own learning (and worldview). • Please contact us with concerns about any potential bias at https:// www.pearson.com/report-bias.html.
- 10. Contents at a Glance Contents vii Foreword xv Preface xvii Acknowledgments xxxi About the Author xxxiii 1 Introducing C# 1 2 Data Types 49 3 More with Data Types 93 4 Operators and Control Flow 137 5 Parameters and Methods 217 6 Classes 293 7 Inheritance 385 8 Interfaces 443 9 Introducing Structs and Records 487 10 Well-Formed Types 547 11 Exception Handling 601 12 Generics 623 13 Delegates and Lambda Expressions 683 14 Events 727 15 Collection Interfaces with Standard Query Operators 755 16 LINQ with Query Expressions 809 17 Building Custom Collections 833 v
- 11. vi Contents at a Glance 18 Reflection, Attributes, and Dynamic Programming 881 19 Introducing Multithreading 933 20 Programming the Task-Based Asynchronous Pattern 975 21 Iterating in Parallel 1021 22 Thread Synchronization 1041 23 Platform Interoperability and Unsafe Code 1077 24 The Common Language Infrastructure 1107 Index 1131 Index of 8.0 Topics 1187 Index of 9.0 Topics 1190 Index of 10.0 Topics 1191 Index of 11.0 Topics 1192 Index of 12.0 Topics 1193
- 12. Contents Foreword xv Preface xvii Acknowledgments xxxi About the Author xxxiii 1 Introducing C# 1 Hello, World 2 C# Syntax Fundamentals 12 Working with Variables 24 Console Input and Output 28 Managed Execution and the Common Language Infrastructure 38 Multiple .NET Frameworks 44 Summary 48 2 Data Types 49 Type Name Forms 50 Fundamental Numeric Types 52 More Fundamental Types 63 Conversions between Data Types 84 Summary 92 3 More with Data Types 93 Categories of Types 93 Declaring Types That Allow null 96 Implicitly Typed Local Variables 102 Tuples 103 Arrays 112 vii
- 13. viii Contents Summary 134 4 Operators and Control Flow 137 Operators 137 Introducing Flow Control 156 Code Blocks ({}) 161 Code Blocks, Scopes, and Declaration Spaces 164 Boolean Expressions 166 Programming with null 173 Bitwise Operators (<<, >>, |, &, ^, ~) 181 Control Flow Statements, Continued 187 Jump Statements 200 C# Preprocessor Directives 206 Summary 215 5 Parameters and Methods 217 Calling a Method 218 Declaring a Method 225 Local Functions 232 Using Directives 233 Returns and Parameters on Main Method 242 Top-Level Statements 246 Advanced Method Parameters 247 Recursion 261 Method Overloading 264 Optional Parameters 267 Basic Error Handling with Exceptions 272 Summary 291 6 Classes 293 Declaring and Instantiating a Class 298 Instance Fields 302 Instance Methods 305 Using the this Keyword 306 Access Modifiers 314 Properties 316
- 14. ix Contents Constructors 333 Non-Nullable Reference Type Properties with Constructors 346 Nullable Attributes 354 Deconstructors 357 Static Members 359 Extension Methods 370 Encapsulating the Data 372 Nested Classes 376 Partial Classes 379 Summary 384 7 Inheritance 385 Derivation 386 Overriding the Base Class 397 Abstract Classes 410 All Classes Derive from System.Object 417 Type Checking 419 Pattern Matching 423 Avoid Pattern Matching When Polymorphism Is Possible 438 Summary 440 8 Interfaces 443 Introducing Interfaces 444 Polymorphism through Interfaces 446 Interface Implementation 451 Converting between the Implementing Class and Its Interfaces 457 Interface Inheritance 458 Multiple Interface Inheritance 461 Extension Methods on Interfaces 461 Versioning 464 Extension Methods versus Default Interface Members 480 Interfaces Compared with Abstract Classes 482 Interfaces Compared with Attributes 484 Summary 484 9 Introducing Structs and Records 487
- 15. Visit https://ebookmass.com today to explore a vast collection of ebooks across various genres, available in popular formats like PDF, EPUB, and MOBI, fully compatible with all devices. Enjoy a seamless reading experience and effortlessly download high- quality materials in just a few simple steps. Plus, don’t miss out on exciting offers that let you access a wealth of knowledge at the best prices!
- 16. x Contents Reference Equality versus Value Equality 493 Structs 494 Record Classes 500 Record Class Inheritance 503 Records 504 Overriding object Members 513 Customizing Record Behavior 521 Boxing 523 Enums 532 Summary 544 10 Well-Formed Types 547 Operator Overloading 548 Referencing Other Assemblies 557 Encapsulation of Types 564 Defining Namespaces 567 XML Comments 571 Garbage Collection and Weak References 576 Resource Cleanup 580 Lazy Initialization 596 Summary 598 11 Exception Handling 601 Multiple Exception Types 601 Catching Exceptions 604 Rethrowing an Existing Exception 607 General Catch Block 609 Guidelines for Exception Handling 610 Defining Custom Exceptions 614 Rethrowing a Wrapped Exception 618 Summary 622 12 Generics 623 C# without Generics 624 Introducing Generic Types 630 Constraints 646
- 17. xi Contents Generic Methods 663 Covariance and Contravariance 669 Generic Internals 676 Summary 681 13 Delegates and Lambda Expressions 683 Introducing Delegates 684 Declaring Delegate Types 688 Lambda Expressions 698 Statement Lambdas 699 Expression Lambdas 702 Anonymous Methods 705 Delegates Do Not Have Structural Equality 707 Outer Variables 710 Static Anonymous Functions 712 Expression Trees 716 Summary 724 14 Events 727 Coding the Publish–Subscribe Pattern with Multicast Delegates 728 Understanding Events 743 Summary 753 15 Collection Interfaces with Standard Query Operators 755 Collection Initializers 756 What Makes a Class a Collection: IEnumerable 759 Standard Query Operators 766 Anonymous Types with LINQ 796 Summary 806 16 LINQ with Query Expressions 809 Introducing Query Expressions 810 Query Expressions Are Just Method Invocations 829 Summary 831 17 Building Custom Collections 833 More Collection Interfaces 834 Primary Collection Classes 837
- 18. xii Contents Providing an Indexer 859 Returning null or an Empty Collection 862 Iterators 863 Summary 879 18 Reflection, Attributes, and Dynamic Programming 881 Reflection 881 nameof Operator 894 Attributes 895 Programming with Dynamic Objects 920 Summary 931 19 Introducing Multithreading 933 Multithreading Basics 935 Asynchronous Tasks 943 Canceling a Task 965 Working with System.Threading 972 Summary 973 20 Programming the Task-Based Asynchronous Pattern 975 Synchronously Invoking a High-Latency Operation 975 Asynchronously Invoking a High-Latency Operation Using the TPL 979 The Task-Based Asynchronous Pattern with async and await 984 Introducing Asynchronous Return of ValueTask<T> 991 Asynchronous Streams 994 IAsyncDisposable and the await using Declaration and Statement 998 Using LINQ with IAsyncEnumerable 999 Returning void from an Asynchronous Method 1001 Asynchronous Lambdas and Local Functions 1006 Task Schedulers and the Synchronization Context 1013 async/await with the Windows UI 1015 Summary 1019 21 Iterating in Parallel 1021 Executing Loop Iterations in Parallel 1021 Running LINQ Queries in Parallel 1032
- 19. xiii Contents Summary 1039 22 Thread Synchronization 1041 Why Synchronization? 1042 Timers 1073 Summary 1076 23 Platform Interoperability and Unsafe Code 1077 Platform Invoke 1078 Pointers and Addresses 1093 Executing Unsafe Code via a Delegate 1104 Summary 1105 24 The Common Language Infrastructure 1107 Defining the Common Language Infrastructure 1107 CLI Implementations 1109 .NET Standard 1113 Base Class Library 1113 C# Compilation to Machine Code 1114 Runtime 1116 Assemblies, Manifests, and Modules 1121 Common Intermediate Language 1124 Common Type System 1125 Common Language Specification 1125 Metadata 1126 .NET Native and Ahead of Time Compilation 1127 Summary 1128 Index 1131 Index of 8.0 Topics 1187 Index of 9.0 Topics 1190 Index of 10.0 Topics 1191 Index of 11.0 Topics 1192 Index of 12.0 Topics 1193
- 20. This page intentionally left blank
- 21. Foreword Welcome to one of the most venerable and trusted franchises you could dream of in the world of C# books—and probably far beyond! Mark Michaelis’s Essential C# book has been a classic for years, but it was yet to see the light of day when I first got to know Mark. In 2005, when LINQ (Language Integrated Query) was disclosed, I had only just joined Microsoft, and I got to tag along to the PDC conference for the big reveal. Despite my almost total lack of contribution to the technology, I thoroughly enjoyed the hype. The talks were overflowing, the printed leaflets were flying off the tables like hotcakes: It was a big day for C# and .NET, and I was having a great time. It was pretty quiet in the hands-on labs area, though, where people could try out the technology preview themselves with nice scripted walkthroughs. That’s where I ran into Mark. Needless to say, he wasn’t following the script. He was doing his own experiments, combing through the docs, talking to other folks, busily pulling together his own picture. As a newcomer to the C# community, I may have met a lot of people for the first time at that conference—people with whom I have since formed great relationships. But to be honest, I don’t remember them—it’s all a blur. The only one I remember is Mark. Here is why: When I asked him if he was liking the new stuff, he didn’t just join the rave. He was totally level-headed: “I don’t know yet. I haven’t made up my mind about it.” He wanted to absorb and understand the full package, and until then he wasn’t going to let anyone tell him what to think. So instead of the quick sugar rush of affirmation I might have expected, I got to have a frank and wholesome conversation, the first of many over the years, about details, consequences, and concerns with this new technology. And so it remains: Mark is an incredibly valuable community member for us language designers to have, because he is super smart, insists on understanding everything to the core, and has phenomenal insight into how things affect real developers. But perhaps most of all, he is forthright and never afraid to speak his mind. If something passes the Mark Test, then we know we can start feeling pretty good about it! xv
- 22. xvi Foreword These are the same qualities that make Mark such a great writer. He goes right to the essence and communicates with great integrity, no sugarcoating, and a keen eye for practical value and real-world problems. Mark has a great gift of providing clarity and elucidation, and no one will help you get C# 12.0 like he does. Enjoy! ㅤ —Mads Torgersen Principal Architect, Microsoft
- 23. Preface Throughout the history of software engineering, the methodology used to write computer programs has undergone several paradigm shifts, each building on the foundation of the former by increasing code organization and decreasing complexity. This book takes you through these same paradigm shifts. The beginning chapters take you through sequential programming structure, in which statements are executed in the order in which they are written. The problem with this model is that complexity increases exponentially as the requirements increase. To reduce this complexity, code blocks are moved into methods, creating a structured programming model. This allows you to call the same code block from multiple locations within a program, without duplicating code. Even with this construct, however, programs quickly become unwieldy and require further abstraction. Object-oriented programming, introduced in Chapter 6, was the response. In subsequent chapters, you will learn about additional methodologies, such as interface-based programming, LINQ (and the transformation it makes to the collection API), and eventually rudimentary forms of declarative programming (in Chapter 18) via attributes. This book has three main functions. xvii • It provides comprehensive coverage of the C# language, going beyond a tutorial and offering a foundation upon which you can begin effective software development projects. • For readers already familiar with C#, this book provides insight into some of the more complex programming paradigms and provides in-depth coverage of the features introduced in the latest version of the language, C# 12.0 and .NET 8. • It serves as a timeless reference even after you gain proficiency with the language.
- 24. xviii Preface The key to successfully learning C# is to start coding as soon as possible. Don’t wait until you are an “expert” in theory; start writing software immediately. As a believer in iterative development, I hope this book enables even a novice programmer to begin writing basic C# code by the end of Chapter 2. Many topics are not covered in this book. You won’t find coverage of topics such as ASP.NET, Entity Framework, Maui, smart client development, distributed programming, and so on. Although these topics are relevant to .NET, to do them justice requires books of their own. Fortunately, Essential C# 12.0 focuses on C# and the types within the Base Class Library. Reading this book will prepare you to focus on and develop expertise in any of the more advanced areas, given a strong foundation in the C# langauge. Target Audience for This Book My challenge with this book was to keep advanced developers awake while not abandoning beginners by using words such as assembly, link, chain, thread, and fusion, as though the topic was more appropriate for blacksmiths than for programmers. This book’s primary audience is experienced developers looking to add another language to their quiver. However, I have carefully assembled this book to provide significant value to developers at all levels. • Beginners: If you are new to programming, this book serves as a resource to help transition you from an entry-level programmer to a C# developer who is comfortable with any C# programming task that’s thrown your way. This book not only teaches you syntax but also trains you in good programming practices that will serve you throughout your programming career. • Structured programmers: Just as it’s best to learn a foreign language through immersion, learning a computer language is most effective when you begin using it before you know all the intricacies. In this vein, the book begins with a tutorial that will be comfortable for those familiar with structured programming, and by the end of Chapter 5, developers in this category should feel at home writing basic control flow programs. However, the key to excellence for C# developers is not memorizing syntax. To transition from simple programs to enterprise development, the C# developer must think natively in terms of objects and their relationships. To this end, Chapter 6’s
- 25. xix Preface Beginner Topics introduce classes and object-oriented development. The role of historically structured programming languages such as C, COBOL, and FORTRAN is still significant but shrinking, so it behooves software engineers to become familiar with object-oriented development. C# is an ideal language for making this transition because it was designed with object-oriented development as one of its core tenets. • Object-based and object-oriented developers: C++, Java, Python, TypeScript, and Visual Basic programmers fall into this category. Many of you are already completely comfortable with semicolons and curly braces. A brief glance at the code in Chapter 1 reveals that, at its core, C# is like other C- and C++-style languages that you already know. • C# professionals: For those already versed in C#, this book provides a convenient reference for less frequently encountered syntax. Furthermore, it provides insight into language details and subtleties that are seldom addressed. Most important, it presents the guidelines and patterns for programming robust and maintainable code. This book also aids in the task of teaching C# to others. With the emergence of C# 3.0 through 12.0, some of the most prominent enhancements are 1. String interpolation (see Chapter 2) 2. Implicitly typed variables (see Chapter 3) 3. Tuples (see Chapter 3) 4. Nullable reference types (see Chapter 3) 5. Pattern matching (see Chapter 4) 6. Extension methods (see Chapter 6) 7. Partial methods (see Chapter 6) 8. Default interface members (see Chapter 8) 9. Anonymous types (see Chapter 12) 10.Generics (see Chapter 12)
- 26. Visit https://ebookmass.com today to explore a vast collection of ebooks across various genres, available in popular formats like PDF, EPUB, and MOBI, fully compatible with all devices. Enjoy a seamless reading experience and effortlessly download high- quality materials in just a few simple steps. Plus, don’t miss out on exciting offers that let you access a wealth of knowledge at the best prices!
- 27. Exploring the Variety of Random Documents with Different Content
- 28. III. Eräänä päivänä elonleikkuun aikana menimme, Katja, Sonja ja minä, päivällisten jälkeen puutarhaan ja asetuimme siellä mielipaikallemme penkille lehmusten varjoon lähelle rotkotietä. Siihen avautui meille vapaa näköala metsien ja peltojen ylitse. Sergei Michailovitsh ei ollut käynyt luonamme kolmeen päivään. Nyt odotimme häntä sitä varmemmin tulevaksi, kun hän oli sanonut työnjohtajallemme, että hän tulee tänään pelloille töiden menoa tarkastamaan. Kahden aikaan näimmekin hänen ratsulla ajelevan ruisvainiolla. Katja haetti persikoita ja kirsikoita, joista tiesi Sergei Michailovitshin paljon pitävän. Sitten katsahti Katja naurussa suin minuun, laskeusi penkille pitkäkseen ja nukahti. Minä taitoin tuuhean lehmuksen oksan, jonka nesteiset lehdet ja kuoret kostuttivat käsiäni, ja Katjaa sillä löyhytellen jatkoin lukemistani. Tämän tästäkin se keskeytyi, sillä silmäni katsoa hipaisivat tielle, jota Sergei Michailovitshin täytyi tulla.
- 29. Sonja rakenteli vanhan lehmuksen juurille lehtimajaa nukelleen. Päivä oli hyvin lämmin, tuuli ei henkäillytkään, ja voimakasta tuoksua nousi kasvistosta. Taivaanranta oli pilvistynyt ja jo aamusella synkistynyt ukkosilmaa uhkaavaksi. Minä olin ollut hermostunut, kuin ainakin ukkosilman edellä. Mutta puolen päivän jälkeen alkoivat pilvet hajota, aurinko pilkisti paistamaan selvälle taivaalle, ja ainoastaan yhdeltä suunnalta kuulimme kaukaa silloin tällöin jyrinätä ja raskaista pilvenlongista heijastui salaman vinkuraviivaisia välkähdyksiä, jotka liikkuivat äärimmäisellä taivaanrannalla ja näyttivät yhdistyvän ja sekautuvan peltojen pölyyn. Näytti varmalta, ettei ainakaan tänään enää ollut pahaa ilmaa pelättävänä. Puutarhan takaiselta tieltä, joka näkyikin sieltä täältä puiden aukoista, kuului ajelua. Milloin jytisivät siellä hiljalleen korkeita lyhdekuormia kulettavat vankkurit, milloin rätisivät kiireesti palaavat tyhjät vankkurit ja näkyi tuulessa liepsottava ajajan mekko. Tieltä nousi sakeaa pölyä. Se ei laskeutunut maahan, sitä ei levittänyt tuuli. Se jäi ilmaan leijumaan tai kulki aitovarsien yli puutarhaan läpinäkyväin lehtipuiden läpi. Kauempaa puima-aitauksesta päin kuului toisenlaisia ääniä ja toisten rattaiden ratinaa. Vähitellen aitaukselle saapuneet keltaiset lyhteet lentelivät siellä ilmassa, kokoutuivat kasoihin, muodostuivat pyöreiksi aumoiksi, joiden yhä nousevilla huipuilla liikuskeli työmiehiä. Edessäni, pölyisellä pellolla liikkui myöskin vankkureita, näkyi kellertäväin lyhteiden lentämistä, ja vielä etempää kuului myöskin ajoneuvojen rätinää, huutoja ja laulua.
- 30. Yhdeltä suunnalta tuli pelto yhä aukeammaksi ja yhä tyhjemmäksi. Oikealla päin taas näin naisten valkosia pukuja. Kumarruksissa he toimeliain käsin sitoivat siellä lyhteitä ja asettelivat niitä yhteen. Pelto puhdistui kaadetusta viljasta ja täyteläisen kauniita lyhteitä ilmautui sijaan. Minusta tuntui, kuin olisi kesä tuossa noin silmin nähteni muuttunut syksyksi. Pölyä ja kuumuutta oli kaikkialla, paitsi meidän rakkaalla penkillämme puutarhan lehmuksen varjossa. Kaikkialla tuossa pölyssä ja kuumuudessa, paahtavassa auringon paisteessa työväki liikkui ja laski iloista leikkiä. Minä katsoin Katjaa, joka uinuili makeasti viileältä penkillämme, hieno valkea nenäliinansa kasvojen peittona. Katsoin mehukkaita kirsikoita, jotka hohtelivat tummina lautasella. — Pukujamme, jotka olivat viileät ja puhtaat — kirkasta vettä, täytetyssä vesipullossa, jossa auringon säteet leikkivät, monissa värivivahduksissa… Ja minä tunsin omituista onnentunnetta. "Mitä olisi minun tehtävä?" ajattelin itsekseni; "olenko itse ansainnut tätä onnellisuuttani? Miten voisin levittää onneani, miten ja kenelle antautuisin kokonaan, omistaisin onneni…?" Aurinko painui jo käytävän koivujen latvain taakse, tomu laskeusi pelloilla, etäisyys näytti yhä kirkkaammalta ja helakammalta risteilevässä valonsäteilyssä, pilvenjöngät olivat kokonaan kadonneet, puima-aitauksen toiselta syrjältä näkyi kolme uutta eloauman huippua ja työmiehet poistuivat niiltä. Vankkurit kulkivat kovalla ratinalla ja kolinalla viimeistä kertaa ohitsemme. Naiset tulivat harava olalla kotiin äänekkäästi laulaen, mutta Sergei Michailovitshiä ei vieläkään kuulunut, vaikka olin hänen jo kauan
- 31. sitten nähnyt laskevan etäämpää ylänteeltä meille päin. Yhtäkkiä näin hänen ilmautuvan sille puolelle lehtokujaa, josta en ollut ollenkaan häntä odottanut (hän oli tullut rotkotien kautta). Ilosta loistavin kasvoin ja joutuisin askelin lähestyi hän minua ottaen hatun käteensä. Kun hän huomasi Katjan nukkuvan purasi hän huultansa, vilkutti silmäänsä ja lähestyi varpaillaan. Oitis huomasin, että hän oli tuossa omituisessa pohjattoman iloisuuden mielialassa, jota minä niin kovin hänessä rakastin ja jota me tavallisesti sanoimme "villiksi iloisuudeksi". Hän oli silloin, kuin opettajaltaan karkuun päässyt koulupoika. Koko hänen olentonsa päästä kantapäihin asti hengehti tyytyväisyyttä, onnea ja lapsellista, villiä iloisuutta. "No, hyvää iltaa, nuori orvokkinen! Mitäs kuuluu, hyvää kai?" sanoi hän kuiskaten luokseni tullessaan ja ojensi minulle kättänsä. Minä tein hänelle saman kysymyksen. — "Mainiosti", vastasi hän, — "olen tänään kuin kolmentoista vuotias poika, leikkisin vaikka varsain kanssa, kiipeisin puihin…" "Villinä ilosta", katkasin hänen puheensa ja vilaistessani häneen nauravin silmin tunsin jo, että tuo villi iloisuus oli tarttunut minuunkin. "Niin juuri", vastasi hän vilkuttaen minulle toista silmäänsä ja koettaen pidättää nauruansa. "Mutta miksikäs näpitte Katariina Karlovnaa nenälle?" Todellakaan en ollut huomannut, että hänen kanssaan puhuessani yhä istuin ja lehmuksen oksalla löyhyttelin. Olin lyönyt nenäliinan Katjan kasvoilta ja lehdet hipasivat niitä. Aloin nauraa. "Nytpä sopisi Katjan tulla sanomaan, ettei hän ole ollenkaan nukkunutkaan", sanoin Sergei Michailovitshille kuiskuttamalla, ettei muka Katja heräisi. Mutta toden tunnustaakseni, en puhunutkaan Katjan takia
- 32. hiljaa; minulle oli vaan niin mieluista puhua Sergei Michailovitshin kanssa noin kuiskaillen. Sergei Michailovitsh liikutti huuliansa ja matki minua, aivan kuin olisin puhunut niin hiljaa, että oli mahdoton mitään kuulla. Havaittuansa sitten kirsikkalautasen oli hän sen salaa anastavinaan, meni Sonjan luokse lehmuksen juurelle ja istui hänen nukkensa päälle. Sonja kiukustui aluksi, mutta kohta taas tuli sovinto jälleen, kun Sergei Michailovitsh esitti leikin, jossa heidän piti syödä kilpaa kirsikoita. "Tahdotteko, että käsken lisää tuomaan" sanoin, "taikka menemmekö itse noutamaan?" Hän otti lautasen, laski siihen Sonjan nuken ja lähdimme kolmisin kasvihuoneelle. Sonja juoksi nauraen Sergei Michailovitshin perässä ja veti häntä takista, että hän antaisi nuken pois. Hän antoikin sen Sonjalle ja kääntyi vakavana minuun päin. "No, minkäs tähden te ette myönnä olevanne orvokki?" kysyi hän minulta yhä kuiskaavalla äänellä, vaikkei siellä, missä kuljimme, tarvinnut pelätä ketään herättävämme. — "Kun minä tulin luoksenne kaikesta tuosta pölystä, kuumuudesta ja vaivasta, niin tuoksahti orvokki niin ihmeellisen hyvältä… ei se, jolla on väkevä lemu, vaan, kuten hyvin tiedätte… joka nousee kainosti kätköstään ja ensimäisenä tuoksuaa kinosten alta kevään tuoreutta." Minun täytyi sanoa jotain voidakseni salata sitä suloista levottomuuttani, jonka hänen sanansa herättivät minussa. "No, hyvinkö luonnistuu maatilamme asiat?" "Varsin oivallisesti! Väki täällä on oikein kunnollista. Mitä paremmin tulee sitä tuntemaan, sen enemmän täytyy sitä rakastaa."
- 33. "Niin kyllä", vastasin minä, "katsellessani puutarhasta heidän työtänsä, aloin tuntea tunnossani pistoa siitä, että he noin reutovat ja raastavat ja minun on niin helppo ja niin hyvä olla, niin hyvä että…" "Elkää korskeilko ystäväni, niillä tunteilla!" keskeytti Sergei Michailovitsh minua taas vakavalla äänellä, mutta katsoi hyvin ystävällisesti silmiini. "Nämät asiat ovat pyhiä. Varjelkoon Jumala teitä pöyhistelemästä niillä tunteilla!" "Minähän puhun ainoastaan teille tästä." "No niin, minä tiedän sen. No, mitenkäs kirsikoiden?" Kasvihuone oli jo lukittuna eikä ollut yhtään puutarhuria saapuvilla. (Sergei Michailovitsh oli lähettänyt heidät pellolle työhön). Sonja juoksi avainta noutamaan, mutta Sergei Michailovitsh ei malttanut häntä odottaa, vaan kiipesi nurkkaa myöten, kohotti verkkoa ja hyppäsi kasvihuoneeseen sisään. "Oletteko hyvä", kuului hänen äänensä sisäpuolelta, "ja annatte minulle lautasen?" "En anna, minä tahdon itse poimia kirsikoita", vastasin hänelle. "Menen hakemaan itse avainta, Sonja ei näytä löytäneen". Mutta samalla hetkellä sain halun tarkastaa, mitä Sergei Michailovitsh kasvihuoneessa tekee, miltä näyttää, miten liikkuu, miten hän käyttäytyy, kun ei luule kenenkään häntä näkevän. Taikka ehkäpä sen vuoksi, etten nyt olisi tahtonut päästää häntä hetkeksikään näkyvistäni. Hiivin varpaillani rikkaruohoston läpi toiselle puolelle ansaria, jossa seinä oli matalin, nousin tyhjälle
- 34. tynnyrille ja aloin seinän ylitse, joka ulottui vain rintani kohdalle, katsella ansariin. Etsin silmilläni koko ansarin alan, sen vanhat könkevät puut leveine hammaslaitaisine lehtineen, joista raskaina ja oikoisina riippuivat tummat mehuisat marjat. Nostettuani pääni varjostavaan verkkoon saakka, havaitsin Sergei Michailovitshin erään vanhan kirsimarjapuun oksain varjossa. Hän luuli aivan varmaan, että olin mennyt avainta hakemaan ja ettei kukaan häntä nyt nähnyt. Hän oli ottanut lakin päästään, sulkenut silmänsä ja istui vanhan kirsikkapuun rungolla. Sormiensa välissä pyöritteli hän pihkapalasta kirsikkapuusta. Yhtäkkiä kohautti hän olkapäitänsä, aukasi silmänsä ja lausui hymyillen jotakin itsekseen. Tuo lausuminen ja hymyily oli niin vähän hänen tapaistansa, että minua oikein hävetti salaa kuunnella ja katsella häntä. Minusta näytti että hän lausui: "Mascha." "Mahdotonta!" ajattelin minä, "ei hän niin lausunut." "Rakas Mascha", lausui hän uudelleen vielä hiljempaa ja lempeämmästi. Mutta tällä kertaa kuulin nuo kaksi sanaa selvästi. Sydämeni alkoi sykkiä niin hätäisesti, minä tunsin sen täyttyvän niin sanomattomasta ilosta, tulin niin liikutetuksi, että minun täytyi tarttua käsin seinään voidakseni pysyä putoomatta paikaltani. Hän kuuli samalla liikkumiseni, vilkasi hämmästyneenä ympärillensä, painoi katseensa maahan ja lävähti tulipunaiseksi, kuin poikanulikka. Hän tahtoi minulle jotakin sanoa, mutta ei voinut, punastui vain yhä enemmän. Kumminkin hän naurahti minuun katsoessaan. Minä hymyilin myös. Hänen kasvonsa loistivat ilosta. Hän ei ollut enää vanha setä, joka minua hyväili ja neuvoskeli, — hän oli arvoiseni mies, joka rakasti ja pelkäsi minua ja jota minä rakastin ja pelkäsin. Me emme puhuneet mitään toisillemme, katseemme olivat vain vastakkain. Mutta yhtäkkiä rypisti hän
- 35. silmäkulmiansa, nauru hänen huuliltansa hävisi, silmäin loiste sammui ja taas hän oli edessäni tuollaisena kylmänä, isällisenä, aivan kuin olisimme tehneet jotain pahaa ja hän herännyt hairauksestansa täyteen järkeensä tahtoen minuakin auttaa heräämään. "Laskeutukaa toki alas, voitte loukata itsenne", sanoi hän. "Ja korjatkaapas sitten hiuksianne; kas millaiselta näytättekin!" "Miksi hän noin teeskentelee? Miksi hän tahtoo saada mieleni pahoitetuksi?" ajattelin harmistuneena. Samassa sain vastustamattoman halun vielä kerran säikäyttää hänet ja koetella, kuinka pitkälle vaikutusvaltani ulottui. "En menekään; minä tahdon itse poimia kirsikoita", vastasin hänelle, ja tarttuen käsin lähimpään oksaan pääsin kiipeämään seinälle. Hänellä ei ollut aikaa estää eikä auttaa minua, ennenkuin olin jo hypännyt alas kasvihuoneeseen paljaalle maalle. "Mitä tuhmuuksia!" huudahti hän punehtuen uudestaan, ja koetti säikäystänsä peittää suuttuneella muodolla. "Olisitte voinut vahingoittua. Ja kuinkas täältä pois pääsette?" Hän hämmentyi yhä enemmän, mutta hänen hämmennyksensä ei nyt minua huvittanut, niinkuin ennen, vaan tuskastutti minua. Minäkin viimein hämmennyin; minäkin punastuin, poistuin kauemmaksi hänestä, enkä tietänyt, mitä olisi minun ollut sanottava. Aloin poimia kirsikoita, mutta nyt en taas tiennyt, mihin ne laskisin kädestäni. Tuntoni soimasi minua, kaduin, pelkäsin ja otaksuin, että olin teollani alentunut ainaiseksi hänen silmissään. Olimme kumpikin vaiti, ja kumpaakin rasitti tämä vaitiolo.
- 36. Sonja juoksi avainta tuoden ja vapautti meidät tuskallisesta asemastamme. Kauan vielä sen jälkeenkin emme sanoneet sanaakaan toisillemme, puhuimme kumpikin vain Sonjan kanssa. Palattuamme Katjan luokse ja vastaanotettuani hänen vakuutuksensa, ettei hän ollut ollenkaan nukkunut, vaan kuullut kaikki tyyni, aloin taas rauhoittua. Sergei Michailovitsh koetti taas saada ääneensä suojelevan, isällisen värityksen, mutta se ei hänelle tahtonut onnistua. Vilkkaassa muistossani oli keskustelu, joka meillä oli keskenämme joitakuita päiviä takaperin. Katja sanoi silloin, että miehen on paljoa huokeampaa rakastaa ja saada rakkautensa ilmaistuksi kuin naisen. "Mies voi sanoa, että hän rakastaa, mutta nainen ei voi sitä tehdä", sanoi hän. "Minä olen sitä mieltä, ettei miehen tarvitse eikä mies voikaan sanoa rakastavansa", vastusti Sergei Michailovitsh. "Minkätähden?" kysyin minä. "Sentähden että se on aina valhetta. Millainen keksintö onkin tuo, että ihminen muka rakastaa? Aivan kuin sillä, että hän vain tämän sanoo, lupsahtaisi jokin linkkuun: jaha, — hän rakastaa! Aivan kuin sanomalla tuo ainoa sana 'rakastan', tapahtuisi jotakin aivan tavatonta, jotakin yhtäläistä, kuin jos kaikilla kanuunilla yht'aikaa ampua paukutettaisiin! — Minun mielestäni", jatkoi Sergei Michailovitsh, "ihmiset, jotka juhlallisesti vakuuttavat: minä rakastan teitä, — joko pettävät itsensä tahi muut".
- 37. "Miten voi sitten nainen tietää, että häntä rakastetaan, jollei sitä sanota hänelle?" kysyi Katja. "Sitä en minä tiedä", vastasi Sergei Michailovitsh. "Jokaisella on oma tapansa saada asiansa ilmaistuksi. On tunteita, jotka kuvastavat itsensä. Kun luen romaania, niin kuvittelen aina mielessäni, mitenkähän venähtävät luutnantti Strelskin tai hra Alfreedin kasvot, kun hän saa lausutuksi: 'Eleonoora, minä rakastan sinua!' He ovat varmaan odottaneet jotakin erinomaista tämän jälkeen tapahtuvaksi, mutta sitten ei tapahdukaan niin mitään kammallekaan, ei heille eikä Eleonooralle; heidän suunsa, silmänsä, nenänsä, — kaikki jää entiselleen!" Tunsin silloin jo tuossa Sergei Michailovitshin leikissä vakavaa, minua koskevaa ajatusta. Mutta Katja ei suvainnut, että niin kevyesti meneteltäisiin romaanisankarien kanssa. "Ijankaikkisia ihme-väitelmiä!" sanoi Katja. "No, sanokaapas oikein totuudessa, ettekö ole kertaakaan sanonut naiselle, että rakastatte häntä?" "En ole vielä kertaakaan niin sanonut, en yhdenkään naisen eteen polvistunut, enkä vast'edeskään aijo semmoista tehdä", vastasi hän nauraen. Ei hänen tarvitsekaan minulle sanoa, että hän minua rakastaa, ajattelin nyt muistaen ihan elävästi tämän keskustelun. Hän rakastaa minua, ja minä tiedän sen. Kaikki hänen puuhansa näyttääkseen välinpitämättömältä eivät saa minua tästä vakaumuksestani. Koko iltana puhui Sergei Michailovitsh hyvin vähän kanssani. Mutta jokaisessa hänen sanassansa, jonka hän lausui Katjalle tai Sonjalle, jokaisessa liikkeessään, silmäyksessään näin minä rakkautta. Nyt en
- 38. enää epäillytkään sitä. Minua ainoastaan suututti ja suretti, miksi hän piti tarpeellisena sitä minulta vielä salata ja teeskennellä kylmyyttä, kun kaikki kumminkin oli jo niin selvää ja me niin huokeasti ja vähällä olisimme voineet olla onnellisia, — niin sanomattoman onnellisia. Mutta toisaalta taas kiusasi minua kuin rikoksen tehnyttä, että olin kiivennyt hänen luoksensa kasvihuoneeseen. Vieläkin näytti, että hänen täytyy lakata minua kunnioittamasta tämän vuoksi ja suuttua minuun. Teetä juotuamme menin pianon luokse ja Sergei Michailovitsh tuli perässäni. "Soittakaa nyt jotakin. En olekaan kuullut teidän pitkään aikaan soittavan"; sanoi hän saattaessaan minua saliin. "Kyllä, kyllä — aivan mielelläni… Sergei Michailovitsh!" sanoin ja katsoin äkkiä häntä suoraan silmiin, "ettehän ole enää suuttunut minuun?" "Suuttunut? — kuinka niin?" "Sentähden, kun en totellut teitä päivällisten jälkeen", sanoin ja punastuin. Hän ymmärsi minua, pudisti päätänsä ja alkoi nauraa. Hänen katseestaan näkyi, että hän olisi tahtonut näyttää vielä minua nuhtelevalta, mutta siihen ei hän tuntenut olevan itsellään voimaa. "Eihän siitä siis enää mitään, olemmehan taas ystäviä", sanoin istuessani pianolle. "Vieläkös mitä siitä nyt!" vastasi hän. Avarassa ja korkeassa salissamme paloi vain kaksi kynttilää pianolla, muuten oli suuri sali
- 39. hämäränä. Kaikkialla oli hiljaista syvintä rauhaa, kuului vain Katjan askeleet hänen kulkiessaan hämärän vierassalin läpitse ja Sergei Michailovitshin hevosen päristelemistä ja tömistelemistä, sillä hän oli sen sitonut ikkunan kohdalle. Sergei Michailovitsh istui takanani, etten voinut häntä nähdä, mutta kaikkialla tässä hämärässä huoneessa, soittoni sävelissä, itsessäni, kaikessa tunsin hänen läsnäolonsa. Hänen jokainen katseensa, jokainen liikkeensä kajahti sydämmessäni, vaikken voinut niitä nähdäkään. Soitin Mozartin fantasia-sonaatin, jonka oli Sergei Michailovitsh minulle tuonut ja jota olin opetellut hänen poissa ollessaan, soittaakseni sen hänelle. En laisinkaan ajatellut, mitä soitin, mutta luulin hyvästi soittavani ja tuntui, että se Sergei Michailovitshiäkin miellytti. Tunsin samaa nautintoa, joka hänetkin piti vallassaan, ja katsomattakin häneen tunsin katseen, joka sieltä takaani oli minuun kiintyneenä. Antaessani sormieni tiedottomasti lipua koskettimilla, katsahdin tahtomattani häneen. Näin hänen päänsä valoisan yötaivaan taustaa vastaan. Hän istui pää käden nojassa ja katseli tarkasti minua, loistavin silmin. Hymyilin, kun näin tämän katseen ja lakkasin soittamasta. Hän hymyili myöskin ja nyökäytti päällänsä nuottiin päin, että jatkaisin soittoani. Kun lopetin soittoni, loisteli kuu jo korkealla taivaalla ja paitsi vahakynttiläin heikkoa valoa, valaisi huonettamme kuunkin hopeinen heijastus, joka virtasi ikkunasta lattialle. Katja sanoi, ettei soitossani ole mitään sisältöä, pysähdän kauniimmassa kohdassa, ja soitan huonosti. Mutta Sergei Michailovitsh huomautti, etten ole koskaan kauniimmasti soittanut, kuin tänään. Hän alkoi kävellä salin poikki hämärään eteishuoneeseen, ja vilkasi joka kerta sivutse kulkiessaan hymyillen
- 40. minuun. Minäkin hymyilin; olisinpa voinut nauraa isoon ääneen aivan aiheetta, niin iloinen olin kaikesta siitä, mitä tänään oli jo tapahtunut ja nyt taas tapahtui. Kun Sergei Michailovitsh meni oven taakse näkymättömiin, kiepsahdin syleilemään Katjaa, joka seisoi luonani pianon vieressä, ja suutelin häntä kaulaan ja poskille. Kohta, kun Michailovitsh joutui taas näkyville, tekeydyin minä hyvin vakavaksi ja koetin pidättää nauruani. "Mikähän Maschalle nyt tänään on tullut?" sanoi Katja Sergei Michailovitshille. Hän ei vastannut yhtään mitään, vaan katsahti hymyillen minuun; hän tiesi kyllä, mikä minulle oli tullut. "Katsokaapas miten ihana yö!" sanoi Sergei Michailovitsh vierassalista, johon hän oli pysähtynyt seisomaan puutarhaan antauvan balkongin oven eteen. Menimme hänen luokseen vierassaliin. Todellakin oli tämä yö, jollaista en ole sittemmin nähnyt. Täysi kuu kuumotti asuntomme takaa, ettemme voineet sitä nähdä, ja kattojen, pylvästen ja terassi- vaatteen varjot lankesivat puutarhan hietikkokäytäville ja nurmikoille. Kaikkialla muualla oli kirkasta; hopeaisina kimaltelivat helmet helakassa kuutamossa. Leveä tie kukkien keskellä, jonka toisella sivulla risteilivät georgiinein ja niiden tukipuikkojen lyhyet varjot ja toisella kimaltelivat kulmikkaat piikivet, hupeni ja katosi etäisyyden kylmään valaistukseen. Puiden takaa näkyi kasvihuoneen valoisa katto, ja rotkotieltä kokoutui tiheää usvaa. Jo vähän kuihtuneet sireenipensaat olivat
- 41. pienimpään oksaansa saakka valaistuina ja kasteen helmittämät kukkaset saattoi kaikki eroittaa toisistansa. Lehtokujassa sekautui valo ja varjo niin, ettei siinä eroittanut puita eikä tietä, vaan oli käytävä kokonaan läpinäkymättömänä, vavahtelevana ja väräjävänä kupukatoksena. Oikealla huoneen varjossa oli kaikki mustaa, määrätöntä, pelottavaa. Mutta tuosta salaperäisestä hämärästä näytti senvuoksi vielä kirkkaampana kohoutuvan poppelin latva. Se ei ollut kaukana rakennuksesta, se nousi korkealle, kirkkaassa valovirrassa, ja näytti ikäänkuin siivet saaden kohoutuvan tuonne, tuonne kauaksi tummansinistä taivasta kohden. "Lähdetään vähän kävelemään", sanoin minä. Katja suostui, huomauttaen vaan, että minä tarvitsisin päällyskenkiä. "Ei se ole tarpeen, Katja, Sergei Michailovitsh antaa minulle käsivartensa", vastasin Katjalle, ikäänkuin tuo Sergei Michailovitshin käsivarsi olisi voinut estää minua jalkojani kastelemasta! — Mutta sillä hetkellä oli tämä meille kaikille ymmärrettävää eikä ensinkään kummallista. Michailovitsh ei ollut koskaan ennen ojentanut minulle käsivarttansa, mutta nyt otin minä itse sen, ja hän ei nähnyt siinä olevan mitään luonnotonta. Menimme kolmisen terassille. Tämä koko maailma, tuo taivas, tuo puutarha, ilma, eivät enää olleet samoja kuin entiset. Kun katselin edelleni lehtokujaan, jota astuskelimme, näytti minusta, että tuonne kauemmaksi olisi mahdoton mennä, että kaikki loppui tähän, ja että kaikki tämä jäisi ainaiseksi semmoisekseen ylevään kauneuteensa. Mutta mitä edemmäksi menimme, sitä kauemmas väistyi tuo kauneuden taikaseinä antaen meille vapaata tietä, ja kaikki taas oli meille tunnettua, puutarha, puut, käytävät, kuivuneet lehdet. Me kävelimme todellista tietä, kiertelimme valossa
- 42. ja varjossa, todelliset kuivat lehdet ratisivat jalkaimme alla, ja kosteat oksat hipasivat kasvojani. Ja se oli todellakin Michailovitsh, joka tasaisesti ja hitaasti asteli sivullani ja tuki minua kädestä; ja se oli todellakin Katja, joka narisevin kengin käveli rinnallamme. Ja ehkäpä oli tuo todellinen kuukin, joka korkealta taivaalta loi valoaan meihin liikkumattomien oksain lävitse… Mutta jokaisella askeleella nousi jälleen sekä eteemme että taaksemme tuo kauneuden taikaseinä. Minun oli taas vaikea uskoa, että on mahdollista mennä edemmäksi; vaikea kuvailla, että tämä oli todellisuutta. "Oh, sammakko!" huudahti Katja. "Kuka nyt tuommoista puhuu… mitä se nyt merkitsee?" ajattelin; mutta sitte havaitsin minä, että se olikin todella Katja, joka huudahti, ja että hän pelkää kovin sammakoita. Minä katsoin jalkoihin. Pikkunen sammakko hypähti ja pysähtyi eteeni tielle. Sen pieni varjo näkyi valoisan tien päällä. "Tehän ette pelkääkään?" sanoi Sergei Michailovitsh. Minä katsoin häneen. Sillä kohdalla käytävää, jossa juuri kuljimme, ei ollut ollenkaan lehmuksia, — näin hänen kasvonsa selvästi ja ne näyttivät niin kauniilta, onnellisilta… "Tehän ette pelkääkään?" sanoi Sergei Michailovitsch, mutta minulle oli, kuin hän olisi sanonut: "minä rakastan sinua, armas tyttöseni!… rakastan, rakastan!" vakuutti hänen silmäyksensä, kätensä; ja valo, varjo, ilma — kaikki kertoi sitä samaa — rakastan.
- 43. Kuljimme koko puutarhan lävitse. Katja käveli rinnallamme lyhyin askelin ja raskaasti hengittäen väsymyksestä. Hän sanoi, että olisi jo aika kääntyä kotiin, ja silloin tuntui hän minusta ikävältä, niin ikävältä, — Katja raukka. Ajattelin, miksi hän ei tunne sitä, mitä me tunnemme. Miksi ei jokainen ole niin nuorekas ja onnellinen kuin tämä yö ja me molemmat siinä. Käännyimme takaisin kotiin, mutta Michailovitsh viipyi luonamme vielä kauan, huolimatta siitä, että kaikki nukkuivat, kukko lauloi ja hänen hevosensa yhä kärsimättömämpänä hirnahteli ja tömisti maata ikkunan takana. Katja unhotti huomauttaa meitä, että oli jo myöhä, ja me istuimme kaikellaisista vähäpätöisyyksistä puhellen huomaamattamme kello kolmeen aamua. Kukko lauloi jo kolmannen kerran ja aamu alkoi sarastaa, kun hän lähti luotamme. Hän jätti hyvästit meille, niinkuin tavallisesti, sanomatta mitään merkillisempää; mutta minä tiesin, että hän tästä päivästä oli minun ja etten enää koskaan häntä menetä. Kohta kun olin itse vakuutettu, että rakastin häntä, kerroin kaikki Katjalle. Hän oli iloinen ja liikutettuna siitä, että kerroin hänelle tämän, mutta raukka ei voinut sitten koko yönä nukkua, ja minä kauan, kauan kävelin vielä terassilla, harhailin puutarhassa ja kuljeskelin käytävällä, jota Michailovitshin kanssa olimme kävelleet, muistellen hänen jokaista sanaansa, jokaista liikettänsä. En voinut nukkua koko yönä. Ensi kerran elämässäni näin kesäisen auringon nousun ja varhaisen aamusarastuksen. Ja semmoista yötä ja semmoista aamua en ole enää koskaan sittemmin nähnyt. "Mutta miksi hän ei ole minulle yksinkertaisesti sanonut, että hän rakastaa minua?" ajattelin itsekseni. "Miksi löytää hän kaikellaisia esteitä, sanoo itsensä vanhaksi ukoksi, kun kaikki on niin yksinkertaisen selvää ja kaunista. Miksi hukkaa hän kultaista aikaa,
- 44. joka kenties ei koskaan enää palaja. Jospa hän vain sanoisi: rakastan, sanoisi tuon sanan semmoisenaan, — ottaisi käteni käteensä, kallistaisi vähän päätänsä ja sanoisi 'rakastan'; jospa hän vain punastuisi ja painaisi silmänsä alas edessäni, sanoisin, kertoisin minä kohta hänelle kaikki. Ei, en sanoisikaan, mutta syleilisin häntä, heittäytyisin hänen rinnallensa ja itkisin. — Mutta mitäs, jospa minä vain erehdynkin, jospa hän ei rakastakaan minua?" välkähdytti äkkiä ajatukseni… Minä säikähdin omia tunteitani: hyvä Jumala, mihin lienenkin tullut ja joutunut! Muistin hämmästyksemme kasvihuoneessa, kun kiipesin hänen luoksensa, ja tämä muistoni ahdisti, kovin ahdisti raskasta sydäntäni. Kyyneleet juoksivat silmistäni, aloin rukoilla. Samalla heräsi minussa omituinen rauhoittava ajatus ja toivoni elpyi. Minä päätin alkaa paastota tästä päivästä syntymäpäivääni saakka, päätin käydä silloin ripillä ja juuri samana päivänä tulla Michailovitshin morsiameksi. Mitä varten minä paastoisin ja millä tavalla se tapahtuisi, sitä en tietänyt itsekään, mutta tänä hetkenä olin vakuutettu, että niin minä tekisin. Oli jo kirkas päivä ja työväki alkoi liikkua, kun käännyin takaisin huoneeseeni.
- 45. IV. Oli Maarian taivaaseen astumisen edellinen paastoaika, eikä aikomukseni paastota tuona aikana kummastuttanut ketään. Koko viikon pitkään ei Sergei Michailovitsh tullut kertaakaan luoksemme. En ensinkään ihmetellyt tätä, en huolestunut tai vihastunut häneen, päinvastoin iloitsin ettei hän tullut, sillä odotin häntä vasta syntymäpäiväkseni. Tämän viikon kuluessa nousin joka aamu aikaisin. Sillä välin kuin minulle valjastettiin hevosia, kävelin yksinäni puutarhassa ja kuvailin mielessäni, mitä syntiä olin tehnyt edellisenä päivänä, mietiskelin, mitä minun tarvitsisi tänään tehdä, jotta voisin olla tyytyväinen ja viettää päiväni kertaakaan pahaan lankeematta. Silloin oli minusta kovin huokeaa elää aivan virheetöntä elämää — mielestäni riippui se vain siitä, että olin jonkun verran varoillani. Kun hevoset olivat valjastetut, nousin Katjan tai jonkun palvelustytön kanssa vaunuihin ja ajoin kolmen kilometrin päähän kirkkoon. Päästyäni sinne muistin joka kerta rukoilla niiden edestä, jotka "Jumalan pelvossa sisälle käyvät", ja erittäinkin vaivasin itseäni tällä tunteella astuessani kirkon esihuoneen ruohottuneita portaita.
- 46. Kirkossa ei käynyt näinä aikoina enempää kuin kymmenkunta ripille valmistuvaa talonpoikaa ja maaorjaa. Erityisellä nöyryydellä koetin vastata heidän kumarruksiinsa ja, mikä minusta näytti oikein urotyöltä, menin itse kynttilälaatikolle ottamaan vanhalta sotilaalta, joka hoiti lukkarin virkaa, vahakynttilöitä ja asetin ne pyhäinkuvien eteen. Kaikkein pyhimmän pääovesta näin alttarivaatteen, jonka äitini oli ommellut. Pyhäinkuvien seinällä oli kaksi enkeliä tähtinensä, jotka olivat näyttäneet minusta niin suurilta, kun olin vielä pieni, ja kultaloisteinen kyyhkynen, joka myöskin oli lapselliseen mieleeni voimakkaasti vaikuttanut. Kuorin takaa näkyi peitetty kastemalja, jossa usean kerran olin orjaimme lapsia kummina kastattanut ja jossa kerran olin itsekin kastettu. Vanha pappi tuli messukasukassaan, joka oli tehty isäni ruumispaarien vaatteesta ja alkoi nytkin jumalanpalveluksen aivan samalla äänellä, jolla hän oli jo niin kauan, kuin voin muistaa, pitänyt jumalanpalveluksia kotonamme, kastanut Sonjan, lukenut isäni sielumessut ja siunannut äitini hautaan; sama lukkarin tärisevä ääni kaikui kuorista, ja vanha nainen, jonka muistin aina nähneeni kirkossa jokaisessa jumalanpalveluksessa, seisoi köyrysissään seinivierellä, katseli kyynelsilmin kuoriin pyhäinkuvaa, piti ristiinpannuissa käsissään vaaleentunutta liinaa ja mutisi hampaattomalla suullansa jotakin itsekseen. Ja tämä kaikki ei herättänyt minussa pelkkää uteliaisuutta ja pelkkiä muistoja, — kaikki oli nyt silmissäni pyhää ja suurta ja kaikella tällä syvällinen tarkoituksensa. Kuuntelin papin lukeman rukouksen joka sanaa tarkasti ja koetin sisäisellä tunteellisuudella siihen vastata. Jos oli jotakin, jota en
- 47. ymmärtänyt, pyysin Jumalan valaisemaan ymmärrystäni tahi kohotin omintakeisen rukoukseni ymmärtämättä jääneen asemesta. Kun katumusrukoukset olivat luetut, aloin muistella mennyttä elämääni, ja tuo lapsellisen puhdas menneisyyteni näytti minusta niin mustalta nykyisen sieluni puhtauden kirkkaudessa että pelästyin omaa itseäni ja tyrskähdin itkemään. Oitis sen ohessa tunsin kuitenkin, että saan kaikki anteeksi ja että, jos vain olisi rikoksia ja mitä suurempia olisivat, tuntuisi sitä ihanammalta katumukseni. Kun pappi jumalanpalveluksen lopussa lausui: "Herra siunatkoon teitä", tuntui kuin tuo siunaus olisi paikalla vaikuttanut ja jonkinlainen ruumiillinen hyväntunne siitä olemukseeni virrannut, — virrannut äkkiä valoa ja lämpöä sydämmeeni. Jumalanpalveluksen päätyttyä tuli pappivanhus luokseni kysymään, tarvitseisiko ja milloin hänen tulla luoksemme pitämään iltakirkkoa. Minä kiitin häntä nöyrästi siitä, että hän, kuten ajattelin, tahtoi minun tähteni nähdä semmoista vaivaa ja ilmoitin, ettei tarvitse, että minä kyllä kävelen tai ajan vaunuilla kirkkoon. "Te tahdotte siis itse nähdä vaivan —?" sanoi pappi. En tiennyt mitä vastasin, sillä pelkäsin tekeväni syntiä ylpeydestä. Kirkolta lähetin aina hevoset takaisin, kun ei Katjaa ollut mukanani, ja palasin yksinäni jalkaisin. Kaikkia vastaantulijoitani tervehdin syvään ja nöyrästi kumartaen. Minä käytin jokaista tilaisuutta lähimmäisiäni auttaakseni, ohjatakseni heitä ja uhratakseni jotakin heidän tähtensä, jopa astuin likaiseen tiensyrjäänkin heille tietä antaakseni.
- 48. Erään kerran iltasella kuulin, kun työnjohtaja kertoi Katjalle, että eräs Semen niminen talonpoika oli käynyt pyytämässä häneltä lautaa tyttärensä ruumisarkkuun ja ruplan rahaa sielumessua varten, ja oli saanutkin ne. "Onko hän sitten niin köyhä?" kysyin minä. "Kovin köyhä, arvoisa neiti, elävät aivan suolatta leivättä", vastasi työnjohtaja. Sydäntäni kouristi kuullessani tätä, mutta sittenkin lohdutti minua, kun sain sen tietää. Uskotettuani Katjaa, että aijon mennä kävelylle, kiidin ylös huoneeseeni, otin kaikki rahani, mitä minulla oli (kovin vähän kyllä, mutta toki kaikki, mitä minulla oli), tein ristinmerkin ja riensin terassin poikki puutarhaan ja kylään Semenin mökille, joka oli aivan kylän syrjässä. Ketään näkemättä menin ikkunan luokse, laskin ikkunalle rahani ja naputin siihen. Silloin lähti joku mökistä, naristi ovea ja huusi minua, mutta minä juoksin vavisten ja kylmänä pelosta kotiini, kuin rikoksentekijä. Katja kysyi minulta, missä olin käynyt ja mikä minun oli, mutta minä en edes ymmärtänyt, mitä hän puhui, enkä vastannut mitään. Kaikki esiytyi minulle yht'äkkiä niin mitättömältä ja pintapuoliselta. Lukitsin itseni huoneeseeni ja kävelin kauan edestakaisin lattialla, en kyennyt mitään tekemään, en ajattelemaan enkä selvittämään tunteitanikaan. Ajatukseni kulkivat Semenin perheeseen; ajattelin, kuinkahan se tuli iloiseksi lahjasta, millähän sanoilla kiittivät häntä, joka oli pannut rahat ikkunalle, ja mieleni alkoi käydä raskaaksi siitä, etten ollut itse antanut lahjaani heille. Ajattelin sitäkin, mitähän sanoisi Sergei Michailovitsh, kun hän tietäisi tekoni, ja iloitsin siitä, ettei hän eikä kukaan muukaan saa koskaan siitä tietoa.
- 49. Minun valtasi sellainen iloisuus, sellainen huumaus muiden ja oman itseni täydellisyydestä, että kaikki näin kovin lempeässä valossa, ja että yksin kuolemankin ajatus onnen unelmana tunkeutui minuun. Nauroin, rukoilin ja itkin. Tällä hetkellä rakastin kaikkea maailmassa ja omaa itseäni hehkuvalla kiihkoisuudella. Jumalanpalveluksien välillä aloin lukea evankeliumia. Mitä enemmän luin, sitä selvemmäksi ja käsitettävämmäksi tuli minulle tämä kirja, sitä liikuttavammaksi ja yksinkertaisemmaksi tuo jumalallisen elämän kertomus, ja sitä ylevämmäksi ja pohjattomammaksi tunteiden ja ajatuksien syvyys lunastajani opissa. Selvältä ja yksinkertaiselta näytti minulle kaikki, kun tuosta kirjastani käännyin taas katselemaan ja miettimään elämää, joka minua ympäröi. Näytti, että olisi vaikeata elää pahasti ja aivan helppoa rakastaa kaikkia ja olla kaikkien rakastamana. Jokainen oli minua kohtaan hyvä ja lempeä. Sonjakin, jota yhä vielä opetin, oli aivan toiseksi muuttunut. Hän koetti ymmärtää kaikkea, mitä opetin, tyydyttää minua kaikessa eikä koskaan yrittänytkään tuskastuttamaan minua. Millainen olin muille, sellaisia olivat muut minulle. Miettiessäni, ketä vihollisia minulla olisi, joilta minun pitäisi pyytää anteeksiantamusta ennen ripille menoani, muistin ainoastaan yhden läheistössämme asuvan aatelisneidin, jonka olin saattanut naurettavaksi vuosi takaperin vieraisilla ollessamme ja joka sen perästä ei ollut enää käynyt meitä tervehtimässä. Minä kirjoitin hänelle kirjeen, tunnustin siinä rikokseni ja pyysin anteeksi. Hän vastasi minulle kirjeellä, jossa hän puolestaan pyysi anteeksi minulta ja soi anteeksi minulle. Itkin ilosta lukiessani noita
- 50. yksinkertaisia rivejä, joissa minulle silloin ilmausi syvää ja liikuttavaa tunnetta. Emännöitsijämme tyrskähti myös itkuun, kun pyysin häneltä anteeksi. "Minkätähden ovat kaikki niin hyviä minua kohtaan, millä olen ansainnut sellaista rakkautta?" mietin itsekseni. Ja tahtomattani muistin Sergei Michailovitshiä ja ajatukseni viivähtivät kauan hänessä. En voinut muuta, enkä lukenutkaan tätä synniksi. Mutta en ajatellut häntä samalla tavalla, kuin olin ajatellut sinä yönä, jona ensikerran havaitsin, että hän rakasti minua — ajattelin häntä aivan kuin itseäni, yhdistin ehdottomasti hänen jokaiseen tulevaisuuteni ajatukseen. Tukehduttava vaikutus, jota kärsin hänen läsnäollessaan, katosi kerrassaan ajatuksistani. Tunsin itseni nyt hänen vertaiseksensa ja siitä korkeudesta, minne hurskas mielialani oli minut nostanut, käsitin häntä täydellisesti. Se oli nyt minulle selvää, mikä hänessä ennen oli näyttänyt niin vieraalta. Vasta nyt ymmärsin, minkätähden hän sanoi, että ainoastaan toisten hyväksi eläminen on onnea. Nyt olin minä täydellisesti yhtä mieltä hänen kanssaan. Ajattelin, että me kaksi yhdessä voisimme juuri tuollaista rauhallista onnea nauttia. En haaveksinut ulkomaan matkoja, suurta maailmaa, loistoa; vaan kuvittelin aivan toista, tyyntä perhe-elämää maalla, ikuista itsensä uhraavaisuutta, loppumatonta keskinäistä rakkautta ja ikuista kaitselmuksen ylistystä, joka meitä niin hellävaroin hoiti. Aikomukseni mukaan kävin ripillä syntymäpäivänäni. Palatessani kirkosta mainittuna päivänä, täytti sydäntäni niin sanomaton
- 51. onnellisuus, että pelkäsin elämää, jokaista liikutusta, pelkäsin kaikkea mahdollista, mikä vaan voisi onneani häiritä. Mutta tuskin pääsimme vaunuista rappusille kun näimme tutut kaksipyöräiset ajoneuvot ja Sergei Michailovitshin. Hän tuli onnittelemaan minua ja menimme yhdessä vierassaliin. En vielä koskaan sillä ajalla, jona Sergei Michailovitshin olin tuntenut, ollut voinut niin rauhallisena ja itsetietoisena olla hänen lähellänsä, kuin tällä kerralla. Tunsin että minussa oli kätkeytyneenä kokonainen uusi maailma, jota hän ei ymmärtänyt ja joka kohoutui häntä ylemmäksi. En tuntenut hänen läsnäolostaan vähintäkään ujoutta. Oli hyvin mahdollista, että hän ymmärsi, mistä tämä tuli, sillä hän seurusteli kanssani erityisen hellällä lempeydellä ja hienolla arvokkaisuudella. Menin pianon luokse, mutta hän sulki sen ja pani avaimen taskuunsa. "Älkää häiritkö mielentilaanne", sanoi hän, "sielussanne on nyt musiikki, joka on kaikkia maailman musiikkia parempi." Olin kiitollinen hänelle näistä hänen sanoistaan, vaan kumminkin samalla oli kiusallista, että hän noin helposti ja varmasti oli käsittänyt sen, minkä olisi pitänyt olla salaisuutena kaikille. Syödessämme ilmoitti Sergei Michailovitsh tulleensa toivottamaan minulle onnea ja sanomaan jäähyväisiä, sillä hänen oli matkustaminen aamulla Moskovaan. Tätä sanoessaan katsoi hän Katjaan, ja sitten vain vilkaisi minuun. Näin, että hän pelkäsi kasvojeni ilmaisevan jotakin mielenliikutusta. Mutta minä en kummastunut, en hämmentynyt, enkä edes kysynyt, pitkäksikö aikaa hän lähtee. Minä tiesin, että hän näin vaan sanoi, eikä sitten matkustaisikaan.
- 52. Miten tämän tiesin, en voi enää itsekään käsittää; mutta tuona unohtumattomana päivänä minusta näytti, että tiesin kaikki, mitä oli tapahtunut ja mitä vastaisuudessa tapahtuu. Olin kuin semmoisessa hyvässä unessa, jossa näkee kauaksi taaksepäin menneisyyden tapahtumat ja kauaksi tulevaisuuteen, mitä siinä tulee tapahtumaan, vieläpä millä tavalla tapahtuu. Sergei Michailovitsh tahtoi lähteä oitis päivällisten jälkeen, mutta Katja paneusi paikalla pöydästä noustuamme päivällislevolle, ja Michailovitshin piti odottaa, kunnes Katja heräisi, saadaksensa hänelle sanoa jäähyväiset. Saliin heloitti päivä täysin sätein, — me menimme terassille. Tuskin olimme päässeet istumaan, kun aloin täysin rauhallisesti keskustelun, jonka piti ratkaista rakkauteni kohtalon. Aloin puhua, en ennemmin enkä myöhemmin, vaan juuri samalla silmänräpäyksellä, kuin istuimme. En ollut vielä mitään sanonut, ei äänen värityksessä, eikä keskustelun luonteessakaan mitään ilmautunut, mikä olisi estänyt minua sanomasta sitä mitä aijoin. Itsekään en ymmärrä, mistä minulla oli sellainen rauhallisuus, päättäväisyys ja mistä löysin tuon varman muodon sanoilleni. Oli kuin en olisikaan itse puhunut, vaan joku tahdostani riippumaton olisi minussa puhunut. Sergei Michailovitsh istui minua vastapäätä ja nojautuen kaidepuuhun riipi jostakin sireeninoksasta lehtiä. Kun aloin puhua, päästi hän sireeninoksan käsistään ja kallisti päänsä käden nojaan. Hänen asentonsa saattoi olla yhtä hyvin täysin rauhallisen, kuin kovin liikutetunkin asentona. "Minkätähden te matkustatte?" kysyin häneltä painavasti, ja katsoin häntä sitten äänetönnä suoraan silmiin.
- 53. Hän ei heti vastannut. "On asioita", hyrähti hän sitten ja painoi katseensa maahan. Minä käsitin, kuinka työlästä hänen oli valehdella silmäini edessä ja vielä noin vilpittömästi tekemääni kysymykseen vastatessaan. "Kuulkaas nyt", aloin puhua, "te tiedätte, millainen päivä on tämä päivä minulle. Se on monessa suhteessa minulle merkitsevä päivä. Kun kysyn teiltä, en kysy vain näyttääkseni pelkkää osanottavaisuuttani, — te tiedätte, että olen tottunut teihin ja rakastan teitä —, kysyn sen vuoksi, kun minun täytyy saada se tietää… Minkätähden te matkustatte?" "Minun on hyvin vaikea sanoa teille suoraan totta, ja olla salaamatta todellista syytä siihen, että lähden", vastasi Sergei Michailovitsh. "Tällä viikolla olen paljon ajatellut itseäni ja teitä ja olen päättänyt, että minun täytyy matkustaa… Te ymmärrätte, minkätähden, ja jos rakastatte minua, niin ette kysy enempää minulta…" Hän pyyhkäsi otsaansa kädellään ja käsi jäi sitten peittämään silmää… "Minun on hyvin vaikea… ja te käsitätte miksi…" Sydämeni alkoi tykyttää kiihkeästi. "En minä voi sitä käsittää", sanoin minä, "minä en käsitä; mutta sanokaa te, sanokaa Jumalan tähden, tämän syntymäpäiväni tähden, sanokaa te; minä voin kuulla rauhallisena kaikki!" Hän muutti asentoansa, katsoi minuun ja taivutti taas sireeninoksan käsiinsä.
- 54. "Vaikka onkin", alkoi hän hetken vaitioltuansa äänellä, jonka hän koetti saada kuulumaan varmalta, "vaikka onkin tuhmaa ja mahdotontakin sitä sanoin kertoa, ja vaikka se on minulle sanomattoman vaikeata, koetan kumminkin teille selvittää…" tässä rypisti hän otsansa, aivan kuin olisi ruumiillista tuskaa kärsinyt. "No?" sanoin minä. "Kuvailkaapas mielessänne, että oli herrasmies, olkoon vaikka esimerkiksi A, vanha elähtänyt mies, — ja neitonen, vaikkapa B, nuori, onnellinen, maailmaa, ihmisiä, elämää tuntematon. Erityisten perheellisten asiain vuoksi kävi niin, että A alkoi rakastaa B:tä kuin tytärtänsä eikä pelännyt, että olisi voinut ruveta häntä toisella tavalla rakastamaan." Michailovitsh oli taas vaiti, mutta minä en häntä keskeyttänyt. "Mutta", jatkoi Michailovitsh yht'äkkiä kiireesti ja varmalla äänellä, minuun katsomatta, "A oli unhottanut, että B oli nuori ja elämä hänelle vielä leikkiä, ja että hän voisi helposti toisellakin tavalla rakastua B:hen ja että B voisi ruveta pitämään sitä hauskana. Ja A yht'äkkiä huomasikin, että toisellainen tunne, ihan kuin omantunnonvaivana jo asustikin hänen sielussaan, ja hän pelästyi. Hän pelkäsi, että heidän entinen ystävällinen välinsä tulisi rikkountumaan, ja päätti matkustaa, ennenkuin sellainen muutos ennättäisi toteutua." Puhuessansa pyyhkäsi hän taas silmiänsä aivan huomaamattansa ja käsi jäi taas niitä peittämään. "Ja minkätähden A pelkäsi rakastaa muulla rakkaudella?" kysyin tuskin kuultavalla äänellä koettaen hillitä liikutustani. Ääneni oli
- 55. kuitenkin varma, vaan Sergei Michailovitshista näytti se tuntuvan leikilliseltä, sillä hän vastasi loukkautumista ilmaisevalla äänellä: "Te olette nuori, mutta minä en ole enää nuori. Teille sopii vielä leikkiminen, mutta minä haluan jo jotakin muuta. Leikkikää vain, kunhan ette minun kanssani leiki. Minä vakuutan, ettei se minulle tekisi hyvää ja jälkeenpäin katuisitte itsekin sitä. — Sen sanoi A", lisäsi hän. "No, tämä on kaikki hullutusta, vaan te ymmärrätte nyt, minkä vuoksi matkustan. Kuulkaahan, elkäämme enää puhuko tästä." "Elkää, elkää, puhutaan vain", hätäilin sanomaan ja kyyneleet tukauttivat ääntäni. "Rakastiko A häntä vai eikö?" Sergei Michailovitsh ei vastannut mitään. "Jos ei A rakastanut B:tä, niin miksi hän leikki hänen kanssaan, kuin lapsen kanssa?" jatkoin minä. "Niin, niin, A oli syypää", vastasi Michailovitsh kiiruhtaen katkaisemaan puhettani. "Mutta kaikki oli lopussa ja he erosivat… ystävinä." "Mutta se on hirveätä! Eikö mikään muu ratkaisu ole mahdollinen?"… sanoin aivan kuiskaavalla äänellä ja pelästyin omia sanojani. "On kyllä", sanoi hän, ottaen kätensä kasvoiltansa, ja katsoi minua suoraan silmiin. "On kyllä kaksi erilaista ratkaisua mahdollista. Mutta, herran tähden, elkää keskeyttäkö minua enää, kuunnelkaa rauhallisesti minua… Muutamat sanovat", alkoi hän nousten seisomaan ja hymyillen surullisen raskaasti, — "muutamat sanovat,
- 56. että A oli järjeltänsä, rakasti B:tä hulluuteen asti ja sanoi vielä sen B:lle… B nauroi vain, sillä hänestä oli ollut kaikki leikkiä, mutta A:lle oli se ollut elämän tärkein asia." Minä oikein värisin ja tahdoin keskeyttää häntä, sanoa hänelle, ettei hän enää puhuisi noin, mutta hän ei antanut minulle sananvuoroa. Laskien kätensä minun käteni päälle hän sanoi vapisevalla äänellä: "Ei, odottakaa vähän, toiset vielä sanoivat, että B oli tuntenut sääliä A:ta kohtaan. Raukka, ei tuntenut maailmaa eikä ihmisiä; kuvaili todellakin voivansa A:ta rakastaa ja suostui niin hänen vaimokseen. Ja A järjiltänsä ollen uskoi samoin, uskoi todellakin, että nyt hänelle alkaa uusi elämä. Mutta pian he molemmat huomasivat pettyneensä; A oli pettänyt B:n ja B pettänyt A:n… Ei, ei puhuta enää tästä", lopetti Michailovitsh nähtävästi itse voimatonna enää jatkamaan, ja asettui äänetönnä istumaan vastapäätä minua. Hän sanoi: "ei puhuta", mutta minä näin, että sisimmässään hän ei mitään niin toivonut, kuin että olisin vastannut hänelle. Olisin tahtonut puhua, mutta en voinut, sydäntäni ahdisti niin. Minä katsoin häneen. Hän oli vaalea ja hänen alahuulensa vavahteli. Tuli niin äärettömän surku häntä. Ponnistin voimiani uudestaan ja yht'äkkiä onnistuinkin katkaisemaan äänettömyyteni, ja pakottamaan suuni puhumaan, joka oli ennen pysynyt niin kankeana. Puhuin hänelle hiljakseen, rauhallisella ja hillityllä äänellä, jonka pelkäsin joka hetki taittuvan. "Mutta on vielä kolmaskin ratkaisu", sanoin minä ja siihen taas keskeytin. Mutta Sergei Michailovitsh oli vaiti.
- 57. "Ja tämä kolmas ratkaisu on sellainen, että A ei rakastanutkaan B:tä, vaan saattoi hänet onnettomaksi, kovin onnettomaksi luullessaan olevansa oikeutettu hänet heittämään ja matkustamaan pois; — hän vielä ylpeilikin tästä. Teille, mutta ei minulle, teille yksin on kaikki ollut leikkiä, — ensimäisestä päivästä saakka olen minä rakastanut, rakastanut teitä!" sanoin minä ja sanoessani "rakastanut" paisui hillitty ääneni rajuksi huudahdukseksi, jota itsekin pelästyin. Vaalenneena seisoi Michailovitsh edessäni. Hänen huulensa vapisivat enemmän ja enemmän ja kaksi kyyneltä kiertyi hänen silmistään. "Se on kurjasti teiltä!" sain melkein huutamalla suustani. Minä tunsin kuinka lannistuminen ja pidätetyt kyyneleet tukehuttivat ääntäni. "Ja minkätähden?" lisäsin ja nousin samalla seisoalleni jättääkseni hänet. Mutta hän pidätti minut. Hän painoi päänsä polvilleni, hänen huulensa suutelivat ja hänen kyyneleensä kostuttivat värähteleviä käsiäni. "Jumalani, jospa olisin tämän tiennyt!" kuiskasi hän. "Millä olen tämän ansainnut?" sanoin minä ja sydämmeni täytti sellainen onni… niin, joka on kadonnut ainiaaksi, eikä ole milloinkaan palannut. Viittä minuuttia myöhemmin juoksi Sonja yläkertaan Katjan luokse ja huusi, että koko talo kaikui: "Mascha menee naimisiin Sergei Michailovitshin kanssa!"
- 58. Welcome to our website – the perfect destination for book lovers and knowledge seekers. We believe that every book holds a new world, offering opportunities for learning, discovery, and personal growth. That’s why we are dedicated to bringing you a diverse collection of books, ranging from classic literature and specialized publications to self-development guides and children's books. More than just a book-buying platform, we strive to be a bridge connecting you with timeless cultural and intellectual values. With an elegant, user-friendly interface and a smart search system, you can quickly find the books that best suit your interests. Additionally, our special promotions and home delivery services help you save time and fully enjoy the joy of reading. Join us on a journey of knowledge exploration, passion nurturing, and personal growth every day! ebookmasss.com